J
Simppeli peruskassi
Tämä on just niin yksinkertainen ja toimiva keyboardin kassi kuin kuvasta näkyy. Ulkopuolella on kaksi reilun kokoista taskua. Toppaus tuntuisi olevan jotain solumuovin kaltaista, ikäänkuin olisi ohut solumuovinen telttapatja kankaiden välissä. Sisällä kassissa ei ole mitään muototoppauksia eikä kiinnitysremmejä, mutta siis kassi on kauttaaltaan topattu muuten.
Kävi kuitenkin ilmi, että kun sähköpianon pituus on 115 cm ja kassin pituus 1020 mm, sähköpiano on pidempi kuin kassi. Kirjoitin lukiossa laudaturin pitkästä matikasta, mutta en osaa näköjään panna pituusmittoja suuruusjärjestykseen, piano ei mahtunut kassiin. Tämä ei ollut myyjän eikä tuotteen vika, mutta olisin saanut palauttaa kassin Thomannille silti. Kassille löytyi kuitenkin tarvitsija Suomesta, jolla oli pienemmät vehkeet, ja kun kassi tuntui ihan asialliselta, myin sen omakustannushintaan eteenpäin, eli kelpasi myös itseäni fiksummalle.

4
0
Raportoi ongelmasta
P
Kelpo laukku kevyeeseen käyttöön
Hintansa arvoinen laukku kevyeeseen käyttöön. Melko jämptit vetoketjut ja kestävät händelit. Kulkenut mukanani treenikseltä kotiin ja takaisin jo muutaman vuoden ajan ja kestänyt mainiosti pikkusateet, julkisen liikenteen tiukat tilanteet ja useita keikkoja varovasti roudaten.
Kuten jo muissa palautteissa mainittu, tämä laukku ei sovellu keikkapakun perälle muiden romujen joukkoon.
Kuten jo muissa palautteissa mainittu, tämä laukku ei sovellu keikkapakun perälle muiden romujen joukkoon.
1
0
Raportoi ongelmasta
A
Hyvä kantokassi syntikalle
Tuote on sitä mitä lupaakin. Kätevä tapa kuljettaa soitinta treeneihin ja keikoille (kunhan laittaa nätisti kasan päällimmäiseksi.) Ei tämä siis mitään paiskomista ja kolinaa kestä, mutta sitä tuskin kukaan olettaakaan.
Isoihin taskuihin mahtuu nuotit, virtapiuhat ja pedaalit.
Isoihin taskuihin mahtuu nuotit, virtapiuhat ja pedaalit.
0
0
Raportoi ongelmasta
D
Gets the job done
The strap is a little short for carrying on your shoulder. The zippers are robust and wont jam in the corners. The front pockets are flush and not raised, which is not ideal at least for me. Good quality overall.
0
0
Raportoi ongelmasta