A
Mukavan edullinen kitaralaukku, jonka ostin Jackson Dinkyn kantolaitteeksi. Tekee tehtävänsä, eli suojaa kitaraa. Näppärä säilytyskotelo sisällä, johon mahtuu juuri sopivasti kaksi kappaletta 33cl oluttölkkiä. Yksi saranoista, sekä lukkoklipsi on antanut periksi, mutta case edelleen käytössä.
1
0
Raportoi ongelmasta
K
Hoitaa asiansa
Ostin laukun lähinnä kitaran säilytykseen kotonani ja tähän tarkoitukseen laukku ajaa asiansa. Tuote on tarpeeksi tukeva tähän tarkoitukseen, mutta en ottaisi tätä laukkua mukaan esim. linja-auton tavaratilaan tai minnekään missä laukku voi liikkua kuljetuksen aikana.
Laukun jalat eivät ole samalla korkeudella, joten laukku keikkuu jaloilla seistessään. Lisäksi yksi kolmesta lukosta on vaikeahko avata kun puolestaa kaksi muuta aukeavat huomattavasti helpommin. Laukun ulkokuori ei siis ole täydellisesti muodossaan.
Laukun jalat eivät ole samalla korkeudella, joten laukku keikkuu jaloilla seistessään. Lisäksi yksi kolmesta lukosta on vaikeahko avata kun puolestaa kaksi muuta aukeavat huomattavasti helpommin. Laukun ulkokuori ei siis ole täydellisesti muodossaan.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Ei kovaan käyttöön
Edullinen case kitaran säilyttämiseen ja satunnaiseen kuljetteluun. Lukkojen ja saranoiden rakenne auttamatta heiveröinen. Uutena muoveista otettuna haisee aivan törkeän pahalle, oli pidettävä parvekkeella viikon päivät jotta käry haihtui. Lienee peräisin liimasta tai vastaavasta.
1
0
Raportoi ongelmasta
A
Bought this case for a Squire tele (t-style). The quality is there and it does its job. My only complaint is that there's a gap length-wise and the guitar won't keep in place if you tip the case. Without the gap I don't think you could also fit st-style guitars in it. Something to consider.
0
0
Raportoi ongelmasta