Z
Reilu vuoden käytön jälkeen ihan ok pussi
Jämäkkä ja tähän mahtuu lisäksi 3 pedaalia ja piuhat. Toinen selkäremmi menossa nyt rikki, niin siitä miinusta. Halpuus houkutti, vaikka aika kaamean värinenhän tämä laitos on.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Kelpoinen kantopussi
Mulla on ollut näitä kolme ja yhden käyttöikä tuntuu olevan pari vuotta. Soittimet ovat kulkeneet näissä pusseissa aktiivisesti keikoilla ja treeneissä. Yllättävän jämäkkä pussi hintaisekseen. Taskut ovat isot ja piuhat, pedaalit ja nuotit mahtuvat mukaan jos oikein huolella jaksaa pakata. Pehmustetta on mielestäni ihan hyvä määrä.
Mulla tulee säännönmukaisesti hihnatappi pussin pohjasta läpi jossain vaiheessa. Kai aika yleinen ongelma tämän mallin kantopusseissa. Vetoketju myös lähtee väärille jengoille jossain vaiheessa ja alkaa se ees-taas venkslaaminen että sen saa paikalleen. Myös pikkutaskujen vetoketjun vetimet menee poikki aika alkumetreillä.
Omien kokemuksien mukaan pitää vettä aika hyvin. Mutta toisaalta näissä tuntuu vaihtuvan tuo pintamateriaali sen mukaan minä vuonna sattuu pussin ostamaan. Uusimman pussin pinta tuntuu nihkeän nahkaiselta kun aiempi oli kovaa kiiltävää ei nihkeää materiaalia.
Hyvä puoli olkahihnoissa on se, että ne saa omiin taskuihin suojaan/piiloon ulkona roikkumasta. Helpottaa vaikka autoon pakkaamista kun sujahtaa muiden kamojen sekaan helposti eikä jää jumiin ja repeä yms.
Summasummarun. 35e hintaan ihan hyvä pussi! Pienellä laadun kohentamisella ois vielä parempi!

S
Laukku on jämerä. Pitää hyvin vettä ja soitin tuntuu olevan hyvässä turvassa sisällä. Kantovaihtoehtoja on hyvin, joten voit pitää joko selässä tai olalla tai kantaa kädessä.
Taskut ovat tilavia, ja sinne mahtuu hyvin tarpeelliset tavarat. Tosin suurin tasku on juuri ja juuri päästään niin kaareva, että A4 menee hieman ruttuun kun sen asettaa sisälle. Näin ollen nuottien kanssa kannattaa harita jotain kansiota tms.
Itselläni tämän sisällä on kulkenut 6-kielinen basso, joka valitettavasti oli ilmeisesti liikaa laukulle. Jokainen kantopiste on lähtenyt rispaantumaan, nahka selässä on revennyt ja muitakin ongelmia löytyy. Siitä tosin pisteet, että vaikka laukkua on vieläkin roudattu, ei mikään ole toistaiseksi napsahtunut lopullisesti irti vaikka hieman epävarmaa onkin.
Suosittelen laukkua siinä tapauksessa, että siinä ei kuljeta mitään erityisen järkälemäistä bassoa, kuten omassa tapauksessani Yamahan 6-kielistä.

k
Laukku ihan kelpo, plussaa kiinnitysremmistä kaulalle. Yksi vetoketjuista kuitenkin hajosi melko nopeasti.
Toinen kantohihna repesi irti vuoden käytön jälkeen.
Toinen kantohihna repesi irti vuoden käytön jälkeen.
0
0
Raportoi ongelmasta
L
Vuoden käytön jälkeen hajosi ison taskun vetoketju. Sitten pikkuhiljaa kantohihnojen saumakohdat, vielä ei tosin ole katkennut, mutta ei kaukana ole. Hintansa arvoinen, jopa parempi, muttei se laadukkain bassolaukku.
0
0
Raportoi ongelmasta