A
the sssnake SMP6BK
Hankin the sssnake SMP6BK XLR-plugi- kaapelin varalle, mikäli joskus tarvitsisin vaihtoehtoisen tavan kytkeäkseni mikserin PA-järjestelmääni. Lähinnä hätävararatkaisuksi hankittu kaapeli osoittautui testatessa toimivaksi, mutta kestävyys käytössä on vielä kysymysmerkki. Kaapeli tuntuu melko ohuelta, ja liittimet heikkolaatuisilta. Etenkin XLR-liittimen "lukituspainike" on niin heppoisen tuntuinen, että sitä käsitellessä kannattaa olla erityisen tarkkana. The sssnake SMP6BK on luultavasti hintaansa suhteutettuna kelvollinen peruskaapeli. Mikäli XLR-plugi- kaapelille on kuitenkaan yhtään enemmän käyttöä, The sssnake SMP6BK tuskin lienee ihanteellisin vaihtoehto.
2
0
Raportoi ongelmasta
A
En suosittele
Ostin kaapelin dynaamiselle mikille, eikä olisi kannattanut. Kaapeli aiheuttaa häiriöääniä liikutellessa, eikä jakkipää ole erityisen kestävä. Rätisee, poksuu ja joudun etsimään aina kohtaa jossa plugi ei päästäisi ei toivottuja ääniä. Olen tosin tilannut vain yhden kappaleen joten en tiedä onko yleinenkin ongelma näissä.
Oman yksilön perusteella en voi suositella, enkä usko tilaavani useampaa.
Oman yksilön perusteella en voi suositella, enkä usko tilaavani useampaa.
2
0
Raportoi ongelmasta
O
Hyvin tarpeellinen microfonin piuha
Jos vahvistin laitteessa ei ole XLR päätä ja tarvitaan plugi jak päätteinen toiseen päähän niin ei tarvitse käyttää erilistä adapteria. Toimii hyvin, tosin tämä on halvemmasta rakeenteenlisesti tehty ohut piuha mutta silti toimii hyvin.
0
0
Raportoi ongelmasta
H
Peruspiuha
Peruspiuha, joka ei ainakaan vielä olenormi keikoilla pettänyt. Minulla ei ainakaan ole ollut ongelmia.
0
0
Raportoi ongelmasta