S
Hyv'ät basso-voittoiset kuulokkeet halvalla!
Olin kohtuullisen skeptinen näihin luureihin, mutta nyt muutaman vuoden kuuntelun jälkeen ovat yllättäneet positiivisesti, joskin ehkä parempiakin Superluxeja löytyy.
Oma käyttö on ollut musiikkia ja pelaamista, kuulokkeet toimivat loistavasti molemmissa pienen modailun+equilun jälkeen. Käytän näitä yhdessä Little Dot MKII- kuulokevahvistimen kanssa, ääni on todella kirkas ja erottelevainen varsinkin kun poistaa/vaihtaa "flekin" elementtien edestä. Hieman puoliavoimuus syö basson iskevyyttä, mutta voi olla myös omasta kokoonpanosta kiinni (tai tottumuksista). Bassoa on kuitenkin hieman liikaa (boomy), EQ:lla korjattavissa tosin. Pieni impedanssi, mutta pieni herkkyys tarkoittavat kaksijakoista kokemusta puhelimella (Galaxy S2 ja S3). Soi ihan "ok", mutta vahvistimella bassot tulee iskevämmiksi.
Pelatessa kuulokkeilta vaaditaan hyvää 3D-tilan hahmottamista ja elokuvamaisen dialogin sujuvaa soljumista. Molemmat toimivat täydellisesti näissä luureissa, äänen paikannus on helppoa eikä räjähdykset yms. äkilliset äänet särise tai satu korviin. Hieman tekstittäessä olen myös käyttänyt kuunteluun, eli myös dialogi on selkeää ja mitään vääristymiä äänessä ei ole havaittavissa.
Viimeistely on laadukasta, ei kyllä huomaa että hinta on alle 30?. Ainoa huolenaihe itselle oli tuo kaapelin liitin, mutta nyt muutaman vuoden jälkeen se on silti kuin uusi eikä pätki ääntä yms. (kannattaa käyttää paketissa tulevaa klipsiä kiinnittämiseen niin ei lähde irti vaikka kuulokkeet putoaa yms.). Pehmusteet ovat laadukkaat eikä minkäänäköistä kulumaa ole vielä havaittavissa, ovat myös todella mukavat päähän ja varsinkin nämä uudet velour-padit tuovat pehmeyttä lisää. Pystyy käyttämään tunteja päässä iman mainittavaa hikoilemista tai kiristämistä. Itsesäätyvä panta toimii loistavasti ainakin itsellä, sen kun vaan törkkää päähän niin on heti sopiva :)
Kannettavuus on ok mukana tulevalla pussilla. Luurit ovat kevyet, mutta suuret eivätkä taivu paljoa pienemmiksi. Eli menee paikasta A paikkaan B pussissa, mutta ei päässä tai taskussa. Vuotaa ääniä koska puoli-avoimet.
Tosiaan, kuulokkeet ovat samantasoiset tai paremmat kuin 60-100? kalliimmat mallit, eli jos haluat budjetti-luureja kaikentasoiseen käyttöön etkä kaihda EQ:n käyttöä, nappaa nämä tai katso muut Superluxin mallit :)
(Muokkasin arvostelua uudestaan näin parin vuoden käytön jälkeen)

4
0
Raportoi ongelmasta
O
Lähes täydelliset hintaisekseen
Luettuani paljon arvosteluja päädyin lopulta ostamaan nämä kuulokkeet. Minun oli pakko itsekin kokea millaista ääntä tällaisista kuulokkeista voi lähteä, ja voi miten yllätyinkään positiivisesti. Nämä tulivat käytettäväksi pöytäkoneen kaveriksi. Täytyy pitää mielessä, että nimenomaan tässä hintaluokassa nämä ovat huikeat.
Minulla on suuri pää; 86 cm otsan kohdalta ympäri, 42 cm korvan keskiosasta toiseen päälaen kautta., Minua epäilytti ostaa kuulokkeita ilman testisovittelua, mutta nämähän mahtuivat mukavasti päähän. Korvat menevät kuppien sisään kokonaan. Päälypanta ei paina päälakea liikaa. Kun korvatyynyjen tilalle vaihtoi mukana toimitetut vaihtoehtoiset korvatyynyt, niin mukavuus parani huomattavasti, koska korvat eivät hikoile enää lähellekään niin paljoa. Kuulokkeet pysyvät hyvin päässä tietokoneella ollessa.
Alkoi hieman tuntua siltä, että kuulokkeet puristavat liikaa jonkin verran. Tein kuten toinen arvostelija täällä Thomannissa, ja varovasti väänsin kuulokkeita suuremmalle keskeltä päälaen metallisankaa. Puristava tunne taisi johtua suuresta päästäni.
Äänenlaatu on huikeaa. Basso ei ole mössöä eikä hallitse liikaa, korkeat äänet eivät särähdä, ylipäätään eritaajuisten äänten erottelu onnistuu. Musiikit ja peliäänet kuulostavat mielestäni paremmalta kuin koskaan. Kuulokkeet ovat tosiaan puoliavoimet, jolloin todellakin kuulet kaiken mitä ympärillä tapahtuu. Kuulokkeiden ääni ei mielestäni vuoda liikaa ympäristöön, ellet kuuntele aivan korvia halkaisevan kovalla.
Kannettavuudella ei omassa tapauksessa ollut merkitystä (tietokoneella käyttö). Mukana toimitetaan pussukka joissa kuulokkeita voi tarvittaessa kuljettaa. En käyttäisi näitä liikkuessani ulkona. Kotona ehkä jos laittaa vaikka puhelimen AUX-liitäntään.
Kuulokkeet tuntuvat laadultaan aivan hyväksyttäviltä ja näyttävät mielestäni hyviltä. Muoviahan nämä on, mutta mitä voit odottaa tähän hintaan, toimiva ratkaisu. Kuulokkeet natisevat jonkun verran päähän asetettaessa, mutta eivät enää asettelun jälkeen.
Suurin huono puoli näissä kuulokkeissa on tuon johdon ominaisuuksissa. Jos johto osuu tai hankaa johonkin, niin kuulet sen aivan selkeästi korvassasi, varsinkin jos et juuri sillä hetkellä kuuntele mitään tai kuuntelussa on hiljaisempaa, kuten vaikkapa puhetta. En ole vielä keksinyt miten tuota johdon kahinaa ja kohinaa saa poistettua.
Kokonaisuutena (edellä mainitsemastani asiasta huolimatta) erittäin hyvät kuulokkeet hintaisekseen.

D
Decent for the price
Sound quality for the price is really good, well balanced and the bass is strong but not boomy.
I use these with e-piano and e-drums for practicing, can?t really complain. Naturally there?s a noticeable difference in accuracy compared to studio-quality headphones, but for practice these work well!
The velour pads are waaay more comfortable, so it?s nice they are included in the package. + two cables is a really nice addition! I also have Superlux 330 and I have to say the build quality in the 330 seems better with the metal chasing, but we?ll see how these last.

M
Hyvät
Todella hyvät kuulokkeet. Menee musiikin kuuntelussa, pelaamisessa ainakin itselle vältää ja nimimerkillä esim n.4000 h cs go:ta takana. Itsellä kuitenkin kuulokkeiden päästä johtoliitoksen kuminen osa repesi puoliksi ja tästä tai huonosta kolvauksesta johtuva kosketus häiriö ilmestyi puolenvuoden käytön jälkeen luureihin. (basso häviää kokonaan) Suosittelen kuulokkeita kuitenkin lämpimästi sillä kaverilla ovat kestäneet jo 2 vuotta.
0
0
Raportoi ongelmasta
NV
Hintalaatusuhde on loistava
Kyseiset Superlux kuulokkeet ovat hintalaatusuhteeltaan loistavat. Edelliset kuulokkeeni olivat saman valmistajan eikä niissäkään mitään vikaa ollut kunnes ääni alkoi piuhan/kulutuksen vuoksi pätkimään. HD-681 Evo mallin kuulokkeista saa kuitenkin tarvittaessa piuhankin vaihdettua, eli saman ongelman saa ratkaistua uusimatta kuulokkeita.
En usko, että tässä hintaluokassa löytyy parempaa vaihtoehtoa soundien puolesta. Etenkin matalien taajuuksien toisto ja sen laatu oli erittäin positiivinen yllätys. Keskialueella ja diskanttipuolella ei päästä kalliiden kuulokkeiden laatuun, mutta sitä ei tähän hintaan voi odottaakaan. Halvoiksi kotisoittokuulokkeiksi tämä malli on erinomainen valinta.

N
Decent budget headphones
I was looking for affordable headphones for bass practice at home, so i ended up buying these.
Sound is good enough for home practice, nothing too great, nor anything to complain about either in this price point
Build quality wise plastic is cheapish but these phones have endured use.
Overall worth the little money these cost

JS
Superlux HD-681 Evo BK kuulokkeet
Kuulokkeiden osto ilman kuuntelua on aikalailla riskaapelia hommaa, mutta tälläkertaa kyllä kannatti.
Äänenlaatu selkeä ja tanakka. Puoliavoin rakenne, mekaaninen rakenne tyydyttävä. Isoelementtiset 50mm kaiuttimet soivat riittävällä volumella.
Sangen miellyttävää että mukana tulee 2 eripituista (1m/3m) johtoa ja kankaiset varapehmusteet kuulokeisiin. Kuulokkeiden hintakaan ei saa naamaa irveeseen, vaan säästyneet setelit säästyneee muihin ostoksiin. Lyhyesti sanottuna... Tämän kanssa voi elää :)

P
Kuuloke
Erittäin hyvä hintaa nähden ajaa asian missä kallinmatkin!
0
0
Raportoi ongelmasta