J
Perus kuulokkeet rumpalille
Peittää taustamelun hyvin, joka on tärkeä ominaisuus minulle. Korva mahtuu kuppiin, eikä kuulokkeet paina liikaa. Kuulokkeiden materiaali, joka tulee korvien ympärille, voisi olla pehmeämpi.
Rakenne sopivan vankka. Mielestäni äänenlaatu saisi olla parempi, toisaalta hintaansa nähden äänenlaatu on tarpeeksi hyvä. Matalat aäänet eivät erotu niin hyvin kuin olisin ajatellut.
Kaiken kaikkiaan olen tuotteeseen tyytyväinen ja käytän näitä aina kun soittelen

0
0
Raportoi ongelmasta
T
Tarkoitukseensa hyvin sopivat
Hankin nämä toimistokäyttöön ja ensisijainen tarkoitus oli blokata mahdollisimman paljon taustamelua. Siinä nämä onnistuvat erittäin hyvin. Blokkaavat melua oikeastaan yhtä hyvin kuin perus Peltorit.
Äänenlaatu on aika keskinkertainen, mutta sitä osasin odottaakin. Ylä-äänet ovat vaimeat, eikä kirkkautta pahemmin löydy. Myöskin matalat äänet jäävät ponnettomiksi.
Rakenne on sopivan vankka, eivätkä nämä korvia lopulta kovin paljoa kipeytä. Pehmusteet kovettuvat jonkin verran ajan kanssa ja liitinjohdon kumi alkoi hieman murtua. Ensimmäisissä kuulokkeissa lopetti vuoden jälkeen toinen kaiutin toimimasta, joten piti lähettää takuuseen. Uudet tuli kuitenkin tilalle.
Jos etsii ensisijaisesti vaimennusta ja siinä samalla kuunnella musiikkia laadusta välittämättä, kannattaa nämä hankkia. Hinta/laatu ihan kohdillaan.

TK
Hyvä työkalu äänityksiin
Pikku kotistudiossani ei ole varsinaista tarkkaamoa, ja halusin eristävät luurit äänittämistä varten. Nämä auttavat säätämään rumpujenkin soundit paljon lähemmäs oikeaa, ja se taas säästää huomattavasti aikaa ja vaivaa siinä vaiheessa kun aletaan miksaamaan tuotoksia.
Soundit näissä ovat riittävät, ei mitenkään loisteliaat, mutta riittävät. Varsinainen miksaaminen sitten muilla välineillä.
Toimivat myös äänitellessä rumpalin kanssa samassa tilassa. Soitan itse bassoa, ja sen verran kokeiltiin sitäkin lajia, että totesin soittamisen muuttuneen huomattavasti mukavammaksi puuhaksi. Myös rumpalimme testasi näitä, ja totesi ihan kelpo luureiksi,mutta samalla totesi myös että omat korvamonitorit vaimennuksella ovat paremmat.
Vähän nämä painavat pitempään käyttäessä, mutta ei sen enempää kuin isot kuulosuojaimet joita monet käyttävät töissä päivittäin.

s
Koko bändin metelisuoja.
Oikeen hyvä hinta-/laatusuhde. Toin nämä kämpälle ja kohta loputkin bändistä hankki samat luurit. Nyt tyytyväisenä kaikki voi tunata itselleen sopivan miksin korviinsa akustisten rumpujen paukkeelta suojassa.
Robustia laatua!
Robustia laatua!
0
0
Raportoi ongelmasta