M
Hyvä on soitella!
Keskittyminen tärkeimpään eli itse soittamiseen on nyt hyvällä mallilla! Ei tarvitse nuotteja levitellä pitkin pöytiä tms., kun ne voi huolettomasti telineelle asetella. Työnjälki on hyvä ja siisti. Vakaudessa on hieman toivomisen varaa, mutta kotisoittelussa ja sisätiloissa tästäkään seikasta ei mitään haittaa soittamiselle ole. Stadionkeikoille kannattaa toki varata hiukan vakaampi versio nuottitelineestä, sillä tuulen ja desibelien kasvaessa, voivat nuotit (ja telinekin) "nousta siivilleen". Erinomainen valinta ensimmäiseksi nuottitelineeksi.
1
0
Raportoi ongelmasta
C
Ihan ok
Varsin mukiin menevä teline. Usein vastaavanlaiset metalliset telineet ovat olleet melko heppoisia ja ruuvien kiristyssysteemi menee ajan mittaan pilalle, mutta tämä on kestänyt käyttöä hyvin. On toki enimmäkseen ollut vain paikallaan, joten voi olla että jos sitä paljon kokoaisi ja kasaisi, voisi olla jäänyt lyhytikäisemmäksi. Kasatessa on näppärä ja menee pieneen kokoon. Kuten vastaavat telineet, myös tämä on melko hutera eikä kestä kovin painavia kirjoja. Ohuita nuottivihkoja ja monisteita lähinnä. Monisteisiin tosin on vaikea tehdä merkintöjä, ellei ole mitään kovaa alustaa niiden alla. Mutta tähän hintaan ei varmaankaan voi odottaa saavansa mitään kaikista parasta ja laadukkainta telinettä. Kotiharjoitteluun kuitenkin oikein oivallinen. Konserttikäyttöön valitsisin kyllä järeämpiä yksilöitä.
0
1
Raportoi ongelmasta
HM
Nuottiteline
Edullinen. Kevytrakenteinen teline. Monipuoliset säädöt; korkeus ja kallistukset. Nuottipaperit ja nuottikirja pysyvät paikallaan, koska teline on varustettu pidikkeillä ja alaosassa on leveä reuna. Kirjankin kanssa teline on vakaa. Sopii kotona soittelijalle oikein hyvin. Teline menee pieneen tilaan taitettuna.
1
0
Raportoi ongelmasta
4
Good enough for the price
Our band needed to get some cheap sheet stands for our rehearsal space and this product really hits the sweet spot for our needs.
The stand is a bit wobbly so I wouldn't bring it to a gig to be knocked over, but it's not a problem in a situation where it's not that big of a deal. It's easy to move around and to fold into a smaller form when needed.
The stand is a bit wobbly so I wouldn't bring it to a gig to be knocked over, but it's not a problem in a situation where it's not that big of a deal. It's easy to move around and to fold into a smaller form when needed.
0
0
Raportoi ongelmasta
O
Ok teline, hieman hutera, eikä välttämättä painavimmille nuottikirjoille sopiva, mutta ajaa asiansa.
0
0
Raportoi ongelmasta
H
Hento rakenne
Hento rakenne, ei kovin vakaa, jos on isompi nuottikansio.
0
0
Raportoi ongelmasta
K
Tukeva ohutrakenteinen
Todella edullinen tuote verrattaessa ominaisuuksiin. Taitettavan ja pienen kokonsa puolesta soveltuu matkakäyttöön. Metallisen rakenteen ansiosta kestää hyvin nuottikansion painon.
0
0
Raportoi ongelmasta
P
Good for the price
Kinda wobbly and unstable but decent for the price.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Kohtalainen nuottitellinki, hyvä hintaansa nähden
Ei ehkä kaikkein tukevimpia nuottitelineitä ja juuri niin hankala kuin muistinkin lapsuudesta nämä olevan :) muovitutit jalkojen päästä lennähti jo paketista otettaessa, joten jätin nuo suosiolla pois paikoiltaan, muuten teknisesti ihan ok työnjälkeä ja normi a4 mutoiset nuotit pysyy ihan hyvin kyydissä.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Hyvä ja halpa!
Hintaansa nähden ajaa asiansa erittäin mallikkaasti. Ei mikään kiipeilyteline, mutta nuotit pitää paikoillaan hyvin. Ja mattamusta väri näyttää hyvältä.
0
0
Raportoi ongelmasta