J
Hyvä, muttei välttämättä enää se paras hintaluokassaan
Joissakin asioissa maine menee kaiken edelle, niin SM58:kin tapauksessa. Onhan sitä valmistettu jo vuosikymmeniä ja maine kestävänä ja hyvä-äänisenä laulumikkinä tuli aikoinaan varmasti ihan syystä. Kestävä se kieltämättä onkin, menneiden ja nykynormien mukaan, sitä ei ole aika miksikään muuttanut. Mutta ainoa hyvä ääninen laulumikrofoni se ei ole enää hintaluokassaan, joten pelkän maineen perusteella ostaessa voit pettyä. Vertailua kannattaa siis tehdä, tai mikäli mahdollista käydä testaamassa vaihtoehtoja itse.
Oman testin perusteella viiskasin yleissaundi jää hiukan tunkkaiseksi. Tämä ei vaikuttanut kuitenkaan johtuvan lähiääni-ilmiöstä (proximity effect), jossa läheltä laulaessa matalat taajuudet korostuvat. Kyseinen ominaisuus on kaikille suuntaaville mikeille ominaista, mitä voi myös käyttää hyväksikin. Melkoinen haittakin se voi olla laulajasta ja olosuhteista riippuen. Äänen yleisessä selkeydessä oli siis parantamisen varaa, mikä oli kuitenkin vielä korjattavissa kohtuullisella equtuksella. Mutta jos on tuote, jossa kyseinen vaihe jäisi vähemmälle taikka kokonaan väliin, on sanomattakin selvää että se olisi monille suoraan parempi vaihtoehto.
En ole kovin voimakasääninen, enkä toisaalta hiljainenkaan, minkä mittapuun mukaan arvioin herkkyyttä ja dynamiikkaa. Vaikutti, että sikäli viiskasi sopii hyvin ainakin omiin tasapaksuihin tarpeisiin. Mikään superherkkä se kun ei ole, eikä varmastikaan loista kovin voimakkaassa äänen käytössä. Eikä toisaalta herkkässä, hiljaisessa tulkinnassa.
Sivuäänien poiminta oli erittäin kohtuullista, eikä äänityksissä välttämättä tarvitse olla erityistä vaimennettua huonetta, sillä suurempaa huolta siitä että tilaa ääneen tallentuisi ei juuri ole. Hiljaisen tilan tarvitsee kuitenkin, soveltuu sikäli hyvin kotiäänityksiin.
Myöskään phantom poweria ei tarvitse, joten viiskasin saa halutessaan helposti toimimaan erilaisten XLR-sovittimien kanssa, mikä laajentaa käyttömahdollisuuksia huomattavasti.
Yhteenvetona voisin sanoa että viiskasi ei ole kaikille ja kaikkialle soveltuva laulumikki, se on mikki jonka paras myyntivaltti on maine. Mutta jos maine ei yksin riitä, vaan haluat sille vastinettakin, katso mitä muuta hintaluokasta löytyy. Varauksetonta suosittelua en siis anna, ehdoton ehkä kyllä.

7
0
Raportoi ongelmasta
T
A classic work horse, don't leave home without it
Everyone with a least bot of experience knows how these work, what are their up and down sides, and that is their main key in being a nearly immortal industry standard.
As a vocal mike and a go-to for lives, rehearsals and even recordings, it's been around for ages. Therefore it's very predictable. There are technically better products out there, and the style of vocals and the vocal range of the singer have to be considered when thinking whether SM58 suits the best for the job. However, I do claim that you never can't go totally wrong with the SM58.
The definite pros are that it's built like a tank, simple as hell and 100% predictable. It last from generation to another and can take pretty much abuse over the years without failing to work properly. With the price you get a lot of mic for the rest of your life.
SM58 is a great starting point for any vocalist or home recorder. It's a good tool to learn the ropes with, after some learning move on into something that is more tailored for your specific need, and always come back to when in a pinch; at least have one in your bag as a spare, always!

1
Raportoi ongelmasta
T
Muy bueno
Sturdy and rigid piece of metal. Weight just right feels good in hand. Can speak and shout no worries at all. Several years functioning as the famous 'train's toilet'.
0
1
Raportoi ongelmasta
A
Standardimallin laulumikki
Kestävä peruslaite joka ajaa asiansa. Omaan korvaan esimerkiksi sennheiserin 835 tai jopa akg:n d5 ovat vähän avoimempia, viiskasissa on vähän tumppu yläpää. Toisaalta tämä on se perusmikeistä perusmikein, jonka kanssa jokainen yhtään miksannut tulee kyllä varmasti toimeen - ei shuren valitsemalla metsään mene. Kestää myös melko tarkalleen aivan mitä tahansa.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Hintansa arvoinen et pety!
Sain Shuresta jo esimakua ennen tilaamista.Olin jo kuullut ja lukenut shuresta että on hyvä mikrofoni ja täytyy myöntää etteivät puheet ja jutut olleet turhia.Itse Sain laulaa shurella ja tykkäsin kovasti.Itse hankin shuren monipuoliseen laulantaan Iskelmä/pop/rock..
Shuren Plussat ja Miinukset.
+Äänentoisto
+Pehmeä ja kirkas ulostulo
+Ulkonäkö/muoto
+Kokemus/paikkansa ansainnut musiikkipiireissä
+hinta/laatusuhde
Miinuksia tässä vaihessa en keksi muuta kuin että voisi olla halvempi koska ainahan sitä haluaa säästää ;)...
Toki Mikrofonin äänentoistoon vaikuttaa laitteet eli jos joku kokeilee vaikka shurea kaverillaan jolla on normaalit kotiteatteri/kotistereot niin silloin ei välttämättä saa todellista kuvaa shuren äänestä/ominaisuuksista...Tämä asia on hyvä ottaa huomioon.
Yhteenveto:Jos miettii sopuhintaista mikrofonia keikkailuun on shure SM58 vahva ehdokas silloin ostoskoriin.Mutta jos vain haluaa harrastaa ja lauleskelee kotona omaksi ilokseen silloin varmasti menee halvempikin mikki.Keikkailuun ehdoton,kotikäyttöön ei välttämätön.Suosittelen et pety jos ostat!

vanhassa vara parempi
Tämä se vaan aina toimii! Voi olla että soundillisesti on parempia ja värikkäämpiäkin vaihtoehtoja, mutta mikään muu (mikki) ei tunnu ei tunnu kädessä yhtä luottamusta herättävältä. Kestää elämää ja toimii livetilanteissa mainiosti, kiertämään tätä saa millään. Jos et tiedä, mitä haluat, osta varmuuden vuoksi sm58.
0
0
Raportoi ongelmasta
T
Laadukas perusmikki
Ostin tämän aluperin varamikrofoniksi mutta monilla keikoilla se on päätynyt ykkösmikiksi. Soundi on tuttua ja turvallista Shurea ja sopii lähes kaikille laulajille. Toki tiedän myös parempia mikrofoneja, mutta jos suhteellisen edullista ja monipuolista mikkiä hakee, niin tämä ei ole huono valinta.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Klassikko
Olen käyttänyt tätä bänditreeneissä laulumikkinä, harrastelijatasolla.
Mikki on luotettava ja kestävä. SM58 on standardimikki, joten se on hyvä jokaisen alan ammattilaisen ja harrastajan hyvä tuntea. Helppo käyttää kun ei tarvi phantom virtaa. Tällä on myös hyvä aloittaa lauluhommat. Mukana tulee kiva säilytyspussi.
Mikki on luotettava ja kestävä. SM58 on standardimikki, joten se on hyvä jokaisen alan ammattilaisen ja harrastajan hyvä tuntea. Helppo käyttää kun ei tarvi phantom virtaa. Tällä on myös hyvä aloittaa lauluhommat. Mukana tulee kiva säilytyspussi.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Klassikko
Tällähän on mikitetty aivan kaikkea. Pääasiassa laulumikkinä toimiva SM58 on kestävä ja monipuolinen työkalu: ei paras missään, muttei toisaalta jätä koskaan pulaan.
Mikrofonin verkko-osa kannattaa silloin tällöin ottaa irti ja pestä verkko ja sen sisältä löytyvä vaahtomuovin tapainen astianpesuaineella. Verkkoon ja vaahtomuoviin tarttuva sylki ynnä muut eritteet tukkivat ne hiljalleen tehden soundista "tumpumman".

Hyvä mikki live käyttöön
Mikki on erittäin hyvä live/treeni käyttöön, ja kyllähän tällä nyt muutamat äänityksetkin tekee. Mikki on erittäin kestävä, kestää mikroon laittamisen, seinään heittämisen ja jopa mersulla päältä ajamisen. (Kokeiltu on)
0
0
Raportoi ongelmasta