V
Vakaa multikitarateline
Erittäin hyvä ostos! Minulla oli hieman epäilyksiä telineen vakauden ja kestävyyden suhteen, mutta se on kestänyt kiitettävän hyvin. Bassot ja kitarat ovat pysyneet pystyssä. En ole paljoa telinettä liikutellut, joten en tiedä miten se kestää siirtelyä, mutta ei kai tällaisia kauheasti kukaan siirtele?
2
0
Raportoi ongelmasta
a
Ajaa asiansa
Säilytän kolmea kitaraa tässä telineessä ja ajaa asiansa. Vaikkei nyt aivan täysin suora rakennelma olekaan, niin silti yllättävän kestävä.
0
0
Raportoi ongelmasta
G
Toimii niinkuin pitää
Kasaamisen jälkeen keikkui hieman, kuitenkin toimii niinkuin pitää.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Hoitaa hommansa
Käytän telinettä akustisen kitaran, sähkökitaran sekä basson telineenä ja se hoitaa hommansa hyvin. Teline on kevyt ja liikkuu helposti mikäli sitä haluaa liikutella esimerkiksi siivotessa, mutta soittimet pysyvät silti pystyssä tukevasti. Toki helppo liikuteltavuus saattaa olla huonokin asia, kuusikuukautinen lapsi on pari kertaa tarttunut telineeseen ja liikuttanut sitä. Myös telineen alaosassa olevien putkien päiden muovitulpat lähtevät turhan helposti irti, mikä saattaa olla ongelma jos taloudessa on esimerkiksi uteliaita lapsia tai koiria.
Teline oli helppo koota eikä itselläni ole ollut ongelmia vakauden kanssa. Jalkaosan saa taitettua nojaosaa vasten mikä helpottaa hieman telineen roudaamista. Mikäli soitinkokoelmani kasvaa, ostan luultavasti toisen samanlaisen.

IK
Kyllä tässä kitarat pysyy
Kaikki tässä telineessä huutaa halpaa. Mutta sehän on. Yleinen design oli kuitenkin enemmän omaan mieleen kuin muissa vastaavissa ja kompakti koko oli ehdoton. Minulla teline on seinää vasten ja jossain pöydän ja kaapin välissä, joten se on jo itsessään turvallisessa paikassa ja tähän paikkaan teline on kaikin puolin riittävän vakaa. Kitarat (strato tyyppiä) on vähän viistosti ja istuu hyvin.
Telineen kokoaminen on vähän tympeää hommaa, suosittelen akku ruuvaria kaveriksi. Mutta osat istuu kohtuudella ja jos pohja ei asetu suoraan niin sen saa kyllä lattiaa vasten painamalla tai muuten pienellä voimalla asettumaan suoraan ettei yksikään jalka ole ilmassa tai teline keiku.
En ostaisi tätä kovin vilkkaaseen paikkaan mutta kotona menee aivan täydestä, vie vähän tilaa ja näyttää hyvältä.

H
I can stand it
Mitä voisi sanoa ständistä? Ei varmaan paljon mitään, jos se tekee sen minkä lupaa. Aiemmin on peloiteltu pehmustemateriaalin vaikutuksesta kitaran nitrolakkaukseen. Minulla ei ole Rockstandin kanssa ollut noita ongelmia, vaikka nitrolakattuja kitaroita niissä on ollut.
Ständi tulee nätisti pienessä paketissa. Kokoaminen on helppoa ja taisi ruuvimeisselikin tulla mukana. Ständi on tukeva eikä heilu. Viimeistelyn suhteen ei ole moitittavaa ja muotoilukin on varsin onnistunutta. Kitaroiden kanssa ständi on tyylikäs paketti ja sopii vaikka olohuoneeseeen.
Ständien ostamisessa on se hieno puoli, että jos siinä on tilaa vielä yhdelle kitaralle, kannattaa se tila käyttää hyödyksi.
Ständi on vielä niin halpa, ettei pääse tuntipalkoille jos aikoo tuollaisen itse tehdä.
Suosittelen.