A
Hajosi käsiin
Vaakapuomin kiristyskohta alkoi heti osoittaa heikkouden merkkejä kun muoviseen pyörään ilmestyi halkeamia, ja siitä alkoi lohkeilla paloja parin viikon käytön jälkeen.
Lopullisen kohtalonsa vaakapuomi koki, kun tuli imuroidessa hieman töytäistyä puomia, jolloin muovinen kiinnityskohta mureni tuhannen palasiksi kuin kuivunut savi ja puomi putosi lattialle. Onneksi ei ollut mikki kiinni silloin.
Pystypuomissa voi edelleen spiikkausmikkiä pitää, mutta vaakapuomi meni sen siliän tien. Teline oli puoli vuotta siistissä kotistudiokäytössä, joten kaltoinkohtelu ei rikkoutumista aiheuttanut, vaan telineen alhainen laatu.

6
0
Raportoi ongelmasta
Pa
I bought 3 (or 4) of these stands to be used with ad-hoc live performances in our venue. After 2 years of infrequent use they were all broken (usually the plastic hinge that carries the boom). I think each stand was used less than 10 times.
The use was at times rough (who has the time to open all the tightening screws anyhow?), but well in line with normal handling of on-stage microphone stands.
The overall construction is weak, compared to the professional stands, which can take the treatment for years.
I would not get these even for stationary applications - it will be cheaper and far easier to just buy quality products and not worry about a microphone stand failing while the band is playing (or speaker is speaking, or a musician is recording).

Kahden tähden arvoinen, viikko per tähti.
Koemielessä ostin ständin, olin kuullut niin paljon pahaa ständistä etten voinut uskoa että se olisi oikeasti niin huono. No ehkä olisi pitänyt kuitenkin uskoa. Tosin jos peilataan hintaa ja sitä että mitä sillä saa, ei voi odottaakkaan maailmaa mullistavaa ja jämäkkää elämystä, mutta joku roti nyt kuitenkin. Ständi varmaankin ajaa asiansa silloin jos sitä käytetään hyvinkin kevyen mikrofonin kanssa, ja ständiin ei koske, mutta paivavamman, noin 500 grammaisen, mikrofonin kanssa ständi on aivan avuton.
Sitä saa olla kokoajan kiristämässä ja kiristyskorkeuteen pitää ottaa aina mukaan tuntuva "laskeutumaennakko", koska jos puomin kiristää johonkin tiettyyn asentoon, niin puomi laskeutuu aina sen melkein kymmenisen senttiä alas.
Noin kahden viikon ja parinkymmenen kiristyskerran jälkeen puomin kiristin sanoi itsensä irti.
Mutta jos ei ole tarvetta koskea hirveämmin säätimiin ja käyttää höyhenenkevyttä mikrofonia, sekä haluaa vielä budjettiluokan ständin, silloin tämä saattaa menetellä.

B
Cheap but not cheerful
These stands are OK for occasional use or setting up in a place where they don’t get adjusted too often - not really meant for professional use.
0
0
Raportoi ongelmasta
OC
Meni melko nopeasti rikki
Toiminnallisuuksiltaan yms ihan hyvä peli, mutta keskikohdan kiristysmokkulan rakenteet on muovia, joten kun koitin kiristää vartta paikalleen muutaman kuukauden käytön jälkeen, niin aavistuksen liikaa voimaa ja koko homma halkesi. Jos on varovainen ja käyttöö nätisti kotikäytössä, niin varmaan hintaansa nähden ihan ok peli, mutta ei oikein kestä oikeaa elämää.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Hätätapauksessa toimiva
Jos budjetti ei yhtään taivu niin kai tälläkin jotain tekee.
Puomin liitoskohtakappale (se pyöreä) on kokonaan muovia ja hajosikin omassa käytössäni. Lisäksi teline ei avattuna seisonut ihan suorassa, mikä näyttää aika hassulta. Kevyen massansa vuoksi hiemankin painavampi mikki tekee telineestä todella huteran tuntuisen.
Kannattaa mieluummin satsata kunnolliseen telineeseen. K&M:n telineet eivät maksa paljoa enempää mutta ovat jo huomattavasti laadukkaampia.

Ei kestä käytössä
Hiukankin painavamman mikki/shockmount yhdistelmän kanssa on pakko kiristää teline hyvin ettei lähde "valumaan" kesken äänityksen. Kun vääntää puomin piukkaan kiinni niin sisällä oleva mekanismi menee rikki. Näin on käynyt ainakin 3 telineessä. Varmaan kestää jos on esim kevyt pienikalvoinen konkka mikki yms kevyt mikrofoni.
0
0
Raportoi ongelmasta
M
Millenium Mikkiteline
Milleniumin puomimikkiteline on yksinomaan harrastekäyttöön tarkoitettu teline.
Viikottaisessa keikkakäytössä teline nöyrtyy takuulla ennen takuuajan umpeutumista.
Liikaa liikkuvia osia ja liian halvalla tuotettuna.
Kotikaraokeiltoihin halvan mikrofonin kannattelemiseen oiva laitos.
Suosittelen telineasioissa kääntymään eri merkin puoleen.

Needed fixing
The boom would not stay in position, kept on sliding down from the weight of the microphone, no matter how hard you tighten the screw. Needed some sand-papering of the surfaces in the joint and wiping with cleaner of the rubber washers. After that it works.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Käytin tuotetta AT2020 mikin kanssa. Tuotetta kerkesin käyttää n. 2kk kunnes se posahti niin sanotusti "tuusannuuskaksi."
Eli en lähtisi suosittelemaan kyseistä tuotetta ihmiselle, joka haluaa käyttää sitä vähän painavamman mikin kanssa.
P.S. Se tunne kun kalliimman-maun-omaava-veljesi alkaa ravistelemaan kyseistä tuotetta samalla kritisoiden sitä ja tyhmyyttäsi.