A
Yllättävän hyvä
Piti saada koskettimille edullinen teline ja päätin kokeilla tätä. Vähän kyllä arvellutti, koska meillä on paljon hyppiviä kissoja, että kuinka hyvin teline pysyy pystyssä.
Kokoaminen oli helppoa, laatikosta vain ulos ja käyttöön. Sen verran joutui tehdä erikoisvalmistelua että kiinnitin vielä erikseen koskettimet telineeseen, ettei kissat pystyisi tiputtamaan koskettimia. No, hyvin teline on pysynyt pystyssä, vaikka kissani hyppivät jatkuvalla syötöllä niiden päällä, tosin teline on lähellä seinää, enkä uskalla kokeilla miten kävisi, jos ei olisi (tosin ei välttämättä mitään, sen verran tukevan oloiset).
Työn jälki on myös hyvä ja olen iloinen, että näin halvalla sai hyvän telineen.

3
0
Raportoi ongelmasta
A
Toimiva kosketinsoitinteline
Todella hintansa väärti edullinen kosketinsoitinteline. Sopii monenlaisille soittimille. Lukitukset eivät ole ihan niin helpot ja nopeat käyttää kuin moninkertaisesti maksavissa kavereissaan, mutta eipä tästä oikein muuta pahaa sanottavaa keksi, etenkin kun noissakaan lukituksissa ei ole mitään varsinaista vikaa. Sopivan kevyt kanneltavaksi, mutta silti riittävän tukeva soittimen kannattajaksi. Säätövarat varmaankin useimpiin tarkoituksiin riittävät. Hieno keksintö, toimiva laite joka helpottaa elämää kummasti, suosittelen lämpimästi.
3
0
Raportoi ongelmasta
A
Kevyeeseen käyttöön hyvä ständi
Minulla on ollut KS-1001 -ständi jo useamman vuoden kiinteänä kotistudion keyboard-telineenä. Tällä hetkellä sen päällä on raskas, vanha Akai X7000, eikä silti merkkejä nitkahduksista näy.
Arvostelussa tähtiä syö hankalahko säädettävyys. Vipu, joka vapauttaa x-telineen liikkumisen, jää usein pahasti jumiin. Kiinteässä asennuksessa siitä ei tosin ole hirveästi haittaa. Lisäksi teline ei sovellu lyhyille keyboardeille tai syntetisaattoreille (esim. microKorg) vaan vaatii viritelmiä toimiakseen. Hintaan nähden ständi on kuitenkin erinomainen.
Kumiset pehmikkeet eivät ole kuluneet käytössä eikä metalliputkista ole lähtenyt musta väri irti. Fyysisesti ständi tuntuu jämäkältä myös täysin auki levitettynä - joskin voimakkaasti painamalla se joustaa ylimääräiset 10 cm normaaliasennosta. Suosittelen tätä ständiä kevyeeseen käyttöön, jossa sitä ei liikutella hirveästi.

2
0
Raportoi ongelmasta
SH
It works
Not super stable, especially when used in a high position, but for lighter keyboards it does what it needs to do.
1
0
Raportoi ongelmasta
E
Kiitos!
Kiitos oikein paljon! Tilaukseni tuli tänään perille espanjan sääolosuhteista huolimatta1 Olen tyytyväinen odtokseeni. Millenium KS-1001
Keyboard Stand on hyvä ja sopii hyvin pienen asuntooni. Korkeudensäätöä piti ensin opetella ennenkuin huomasin miten se toimii1
Keyboard Stand on hyvä ja sopii hyvin pienen asuntooni. Korkeudensäätöä piti ensin opetella ennenkuin huomasin miten se toimii1
0
0
Raportoi ongelmasta
BL
Hyvä teline
Tilattu ikääntyneelle sukulaisrouvalle pyynnöstä kotisyntikkansa alle ja palautteen perusteella teline menee mukavasti seinustalle ja koti on taas järjestyksessä. Testasin itse telineen säätömekanismia, että on varmasti ikäihmisellekin toimiva ja näin väittäisin olevan: ei ruuvailua ja siten riskiä siitä, että säätötapin voisi ylikiristää. Tässä on vain yksinkertainen vetomekanismi, johon sukulaisenkin voimat hyvin riititvät. Minulle ei jää siis muuta vaihtoehtoa kuin antaa täydet 5 tähteä.
0
0
Raportoi ongelmasta
O
Tekee sen minkä lupaakin.
Kertaakaan ei ole syna joutunut massan kaareuttaman avaruuden liukkaalle pinnalle ja siitä lattialle. Aina on kitka ym. pitänyt laitteet tämän vermeen luotettavassa syleilyssä.
0
0
Raportoi ongelmasta
MJ
Laatua
Laadukkaan oloinen ja tukeva teline.
Monikäyttöinen ja helppo.
Monikäyttöinen ja helppo.
1
0
Raportoi ongelmasta
A
Toimii
Hyvä peruskiippariständi hyvään hintaan. Ei ihan mitoitettu pienemmälle m-audio 49 midi-kiipparille, mutta hieman isompi kiippari osuu tassuihin varmasti ihan hyvin.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Hyvä on!
Tekee työnsä elikkä hyvä taso pianolle, vakaus ei ole ihan täydellinen mutta kuitenkin ihan hyvä (voi johtua omastakin lattiasta)
Kevyet pianot liikkuvat helposti tasolla mutta jos työntää tason seinää vasten ja pianon ihan perälle tasoa niin sillon pysyy piano paikallaan.
Hinta/Laatu suhde loistava!
Kannattaa tilata samalla kun tilaa pianon jotta vältyy postituskuluilta, paitsi jos haluaa lattialla pitää pianoa :)
Suosittelen.