T
Halpa, simppeli, toimiva
Hinta-laatu suhde on vähintään erinomainen, mitä kevyisiin A-telineisiin tulee. Luja ja tukeva metallirunko on hitsattu ja maalattu moitteettomasti. Ständi seisoo kuin tammi ja kestää kaatumatta pikku tönimistäkin siten että myös kitara kestää paikoillaan. Pehmukkeet suojaavat instrumenttia juuri oikeista paikoista ja varmistavat että se kanssa pysyy telineessä. Sain sullottua moneksi vuodeksi tällaiseen jopa B.C. Richin hevisuunnikkaani lähes yhtä tukevasti kuin perinteisemmät kitararunkomallini, mikä kertoo paljon, joskin alarautojen pehmustus ei oikein tykännyt Warlockin terävistä kulmista ja hieman kulahti. Nitrolakatuille kitaroille telinettä ei voi suositella, kuten ei suurinta osaa kilpailijoistakaan, joten en pidä tätä varsinaisena miinuksena itse tuotteelle.
3
0
Raportoi ongelmasta
A
Hoitaa hommansa huomaamattomasti
Tukeva ja asiallinen kitarateline. Ei keiku eikä vaapu, ja pehmustus on riittävä. Putket ovat suht ohuita, joten teline on myös aika huomaamaton. Jotkut kalliimmat telineet on valmistettu paksummista putkista, enkä siksi tykkää niiden 'bulkista' ulkonäöstä. Telineessä ei ole myöskään mitään häiritseviä tekstejä tai logoja, jotka veisivät huomiota itse asialta, eli kitaralta, jotan käytän myös sisustuselementtinä. Olen käyttänyt tätä itsevalmistamalleni kitaralle, jossa on nitroselluloosa lakkaus, joten alakoukut jättävät pienet jäljet kitaran bodyn takaosaan, mutta tämä tapahtuu nitroselluloosalakan kanssa vaikka teline olisi 10x kalliimpi versio. Tämän enempää ei mielestäni ole järkevää maksaa kotikäyttöön tarkoitetusta telineestä. Keikkamuusikoilla voi olla omat vaatimukset telineiden suhteen, mutta kotona tämä ajaa asiansa tyylikkäästi ja huomaamattomasti.
1
0
Raportoi ongelmasta
tc
the best buy
It's cheap and it does it's job perfectly. The stand is very light, compact, stable and secure.
I live with a cat and dog that like to play and race around the guitar/stand and I don't have worry about the safety of my instrument. So, it's stable enough.
The small size and light weight makes it a good choice for gigging. If you're kind of person who likes to use guitar's with different tunings/pick-ups or just like to change the guitars every now and then between the songs 'cause all the cool kids do that.
Further, the cheapo-own-brand-chick of the stand sends a message that you're not an arty-farty middle-aged middle-class tosser, but the real life kick-ass no-nonsense guitar god who is to be loved and cherished by the adoring masses.

M
Millenium GS-2001 E
Millenium GS-2001 E on erinomainen valinta kitaristille, joka etsii luotettavaa ja monipuolista kitaratelineitä. Tämä teline tarjoaa vakaan ja turvallisen tuen useille eri kitaroille ja bassoille, olivatpa ne sitten sähkökitaroita, akustisia kitaroita tai bassoja. GS-2001 E:n säädettävät tukivarret mahdollistavat sen sovittamisen erikokoisille ja -muotoisille instrumenteille, ja pehmustetut osat suojaavat kitaroita naarmuilta ja vaurioilta. Lisäksi telineen taitettava rakenne tekee siitä kätevän säilyttää ja kuljettaa. Kokonaisuudessaan Millenium GS-2001 E on erinomainen valinta kotikäyttöön, studioon tai keikalle, ja se tarjoaa hyvän hinta-laatusuhteen kitaratelineelle.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Näppärä lattiakitarateline
Todellä näppärä ja edullinen kitarateline lattialle. Kestävä, kevyt, toimiva ja käytännöllinen. Sopii monille sähkökitaroille ja sähköbassoille, esim. teleille, stratoille, es-335:sille, j- ja p-bassoille yms. Telineen antamaan tukeen kannattaa kuitenkin muistaa suhtautua sillä varauksella, että sivusuunnassa tämä kuitenkin päästää soittimen tönäistäessä kääntymään ja kaatumaan, jos soitin on esimerkiksi kovin yläpainoinen ja pyöreä alhaalta. Myöskään esim. B.C. Rich Warlock tai muut "hevi-tyyppiset" kitarat tai bassot, jossa rungon kulmat ulottuvat pitkälle alaspäin eivät sovi tällaiseen telineeseen kovin hyvin, kulmat saattavat ylettyä lattiaan ainakin ilman tarkkaa asettelua. Tämä teline helpottaa elämää kovasti ja parantaa sekä omaan että kitaran elämänlaatua runsaasti jos kitara sattuu olemaan tähän sopiva. Loistava ja edullinen tuote.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Amazing stand
Does everything I want a stand to do with a very cheap price tag.
0
0
Raportoi ongelmasta
S
Hyvä
Helppo käyttää, jämerä, pieni ja edullinen. Tilasin toisen samanlaisen vanhan romun tilalle.
0
0
Raportoi ongelmasta
R
Kätevä kaappiin Jazz bassolle.
Tekisinkö puusta itse?
Näppärä ja tukeva.
Suomessa ei tarvi tukevampaa, kun peruskalliota alla 500m.
Näppärä ja tukeva.
Suomessa ei tarvi tukevampaa, kun peruskalliota alla 500m.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
LP kitara pysyy tukevasti jalustassa
Les Paul tyylinen kitarani pysyy jalustassa hyvin paikallaan. Jalusta seisoo lattialla tukevasti, enkä ole havainnut kaatumisvaaraa. Samoin jalusta tukee kitaraa riittävän ylhäältä, joka tukevoittaa kitaran pysymistä jalustassa.
Kitara on helppo sijoittaa paikalleen jalustaan ja ottaa käyttöön jalustalta.
Jalustan kosketuspinnat kiraraan on pehmustetut, joten kitaraan ei tule jäkiä jaustan käytöstä. Kosketuspinnat kitaraan on myös pitävät, joten kitara pysyy hyvin jalustassa.
Kun jalustaa ei käytä, jalusta taittuu kätevästi pienneen tilaan.
Lisäbonuksena on jalustan hinta, joka tekee jalsustasta hinta-laatu suhteeltaan erinomaisen.

Solid e-guitar stand
As my guitar family keeps on growing i needed a solid floor stand. This GS-2001E looked perfect in many ways so that was my choice. Now some times later I’m really happy with it. It is light but solid and best of all it didn’t ruin my wallet. Can’t complain. This said I can recommend this stand as a good choice for those who’s looking for a one but have not decided yet.
0
0
Raportoi ongelmasta