J
Niin.
Ei näissä nyt mitään vikaa ole.
Ääni lähes sama alussa ja lopussa.
Vaihdan kun vireenpito alkaa olla ongelma.
(Suurin ongelma on rutussa oleva pakkaus, joka ainut kerta vääntynyt läjä kieliä myöden).
2 tonnin kamatilauksissa ei todellakaan ole kiva, että kaikki 100 tuotetta on heitetty randomisti laatikkoon ja osa on rikki, osa rutussa.
Tulee tosi arvostettu fiilis.
Ja yleensä teippiä ei ole tarpeeksi pahvilaatikossa ja haettaessa laatikko onkin jo osin auki + täytteen kunnollisen määrän puuttuessa plektrat ja pikkukamat näkyvät siinä postin kassalla.
Tuurilla olen useimmiten saanut kuitenkin tilaamani tuotteet jossakin kunnossa.
Aina toki en.
Ja jälkitoimituksena tulevat Elixirit tietysti kirjekuoressa ja rutussa.
(haloo, sillä on väliä).
Noh, tosi ikävä antaa risuja, koska Thomannin palvelu voisi erittäin helposti olla huippuluokkaa 👌
No nyt meni varastopuolelle palaute samalla puolivahingossa😗
Mutta tähän voisi tosiaan kiinnittää huomiota 😊
Olen itse varastossa pakkauspuolella hommissa myös.
Mutta HB:n kielet ovat hinta/laatusuhteeltaan oikein hyvät.
Plainit 1-3 eivät tummu nopeasti kuten markkinajohtajat
(Nickel plated vs Plain musical wire).
Liukkaan tuntuiset soolokielet.
Woundit hieman heikommat, mutta kuten sanottua, ei sanottavaa vikaa.
Näitä otankin Thomannin massatilaajana aina 6/7/8-settiä jokaista muutaman.
Mutta pakatkaa tosiaan ajan kanssa vaikka lähetystä joutuisikin odottamaan pidempään.
Positiivinen yllätys on aina positiivinen ja pitkällä aikavälillä saa tilaamaan vieläkin enemmän.
Me muusikot ollaan oma kansanluonteemme 🎸😅

1
0
Raportoi ongelmasta