J
Hyvä hinta-laatusuhde
Olen tottunut soittamaan 6-kielisillä kitaroilla. Halusin kokeilla 7-kielistä ja päädyin lyhyen tutkiskelun jälkeen tilaaman tämän kitaran. Ostopäätökseen vaikutti lisäksi se että olen ostanut aikaisemmin jo 4 Harley Bentonin kitaraa ja yhtä lukuunottamatta kitarat ovat olleet hyviä. Harley Bentonissa on lisäksi erinomainen hinta-laatusuhde.
Kitara oli päällisinpuolin moitteettomassa kunnossa. En löytänyt lakkapinnasta ainuttakaan naarmua tai painaumaa. Lisäksi otelauta oli kaikista muista Harley Bentonin kitaroista poiketen puhdas. Nauhat oli viimeistelty mielestäni ihan hyvin. Muutaman nauhan päät olivat hivenen terävät, mutta se ei kuitenkaan soittamista haitannut tai raapineet kättä. Kitara oli säädetty hyvin. Kaula oli sopivasti hivenen notkolla ja intonaatio oli kohdallaan. Kielten korkeus oli ainoa mitä jouduin laskemaan vähän alemmaksi.
Kitaran mikit olivat yllättävän hyvät. Ei niitä kuitenkaan voi soundiltaan verrata ?merkkimikkeihin?, mutta hoitavat särö- ja cleanipuolen mielestäni riittävän hyvin. Päädyin kuitenkin päivittämään tallamikin Seymour Duncanin Nazgul mikkiin. Tämä mikki sopii mielestäni erittäin hyvin tähän kitaraan. Tehdaskielisetti oli kitaraan aavistuksen verran liian ohut. Satula kitarassa on muovinen ja eteenkin paksumpien kielien vaihtamisen jälkeen kielet jäävät välistä jumiin uriin ja vaikeuttavat kitaran virittämistä ja vireessäpysymistä. Tästä huolimatta satula ajaa asiansa riittävän hyvin ja ei ole päivittämisen kannalta kiireellisimpiä asioita. Mielestäni virittimet ovat kitaran heikoin puoli. Kitara ei pysy vireessä kovalla soittamisella pitkään. Potikat ja mikinvaihtaja vaikuttavat aika heikoilta ja eivät varmaankaan kestä kovassa käytössä pitkään.
Yhteenvetona kitara on mielestäni jokaisen euron arvoinen. Sopii hyvin kokeneelle ja aloittelevalle soittajalle joka haluaa kokeilla 7-kielistä. Suosittelen.

0
0
Raportoi ongelmasta
S
Hyvin soiva 7-kielinen
Tämä oli itselleni ensimmäinen seitsemänkielinen sähkökitara. Kitaraa olen soittanut jo pian 30 vuotta. Hintaansa nähden kitara on varsin hyvä. Erityisesti pidän kitaran kaulasta, joka on huomattavasti mielyttävämpi kuin esimerkiksi halvimmissa Ibanezin 7-kielisissä sähkökitaroissa. Myös mikrofonit kelpaavat minulle. Kaikissa kolmessa valitsimen asennossa on selkeästi erilainen ja hyvin käyttökelpoinen soundi. Kuten muutkin arvostelijat ovat todenneet, virittimet ovat tämän kitaran heikoin lenkki, ja olen aikeissa päivittää ne parempiin. Muutoin soittaminen tällä kitaralla on ollut todella antoisaa!
0
0
Raportoi ongelmasta
c
Solid guitar, excellent for the price
You get what you pay for.. and a lot more. Honestly for 130€ this is a steal. I have the usual story that this is my first 7-string guitar and I didn't want to pay too much for something i don't know if a like. This delivered. Only complaint this far is the tuning stability, and i plan on getting locking tuners, but it's not horrible either. The mics aren't bad either, i expected much less from them. Very much playable and giggable. Also it looks nice for an affordable guitar. If you are even considering to get this, do it. You don't lose much if you don't like it.
0
0
Raportoi ongelmasta