A
Harley Benton PB-Shorty
Lyhytkaulainen basso on pelastus lyhytsormiselle soittajalle ja kitaristeille jotka ovat tottuneet soittamaan lyhyemmillä nauhan väleillä. Itse olen käyttänyt tätä bassoa äänittäessäni demoäänityksiä/ ohjeistuksia bändin basistille. Koska en ole varsinaisesti basisti en nähnyt syytä sijoittaa kalliiseen pitkäkaulaiseen bassoon jota minulla olisi ollut hankala soittaa. Harley Betonin työnjälki on hyvä, nauhoja ei tarvinnut siistiä viilaamalla joka vuosia sitten oli yleistä halpojen instrumenttien kohdalla. Jopa hienoviritys oli kohdillaan. Mikrofonit ottavat kielen äänet hyvin ilman häiriöitä. "Oikeat" basistit ovat olleet positiivisesti yllättyneitä kokeillessaan tätä. Koosta huolimatta tämä ei ole lelu vaan täysiverinen soitin. Tämä basso soveltuu tietenkin hyvin myös juniori-ikäisille kokonsa ja painonsa puolesta. Hinta/laatu suhde on tässä soittimessa asiakkaan eduksi 100-0.
0
0
Raportoi ongelmasta
J
Laatutuote "lelun" hinnalla
Ostin ko. basson lähnnä ns. kotitarpeisiin mutta kyllä tällä pystyy ihan keikkaakin heittämään. Työn jälki todella hyvää ja kalliin näköistä. Ensi viritys onnistui hyvin ja basso oli jo heti alkuun todella mukavan tuntuinen käteen. Minä olen semmoinen nakkisormi että lyhytskaalaisuus on mun juttu. Pienellä säädöllä saa soittimen pelaamaan erinomaisesti, on kevyt soittaa ja saundi miellyttää korvaa. En olisi osannut kuvitellakaan miten laadukkaan soittimen saa tällä hinnalla. Suosittelen lämpimästi kokeneemmallekin passon tumputtajalle;)
1
0
Raportoi ongelmasta
Og
Super fun
Better than you’d ever expect at this price. Some frets are sharp but easy to file round. Other than that feels and plays Well and sounds like a bass! Fun times!
0
0
Raportoi ongelmasta
S
Oha se hyvä!
Pakko on kirjoittaa uusiksi arvostelu nyt kun se on ollut käytössä parisen kuukautta: Aivan loistava hinta/laaatu-suhde, viimeistelyssä ja ulkonäössä ei mitään moitittavaa. Tokihan tämä oli säädettävä kaularaudan, kielten korkeuden ja mikkien kohdalta ennen käyttöä. Mutta nämä omiin mieltymyksiin säädettynä todella mainio peli. Jos et osaa tai jaksa opetella edellä mainittuja varaudu siihen, että joudut maksamaan jollekin ed. mainittujen säätämisestä.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
hyvää vastinetta rahalle
Ostin kyseisen basson ensimmäiseksi soittimekseni muutama vuosi sitten ja täytyy sanoa, että kyseessä on hintaansa nähden erinomainen soitin. Viimeistely, soittotatsi ja soundi vetävät kaikki vertoja ainakin kokeilemilleni noin 300 euroa maksaville bassoille. Lyhyt skaala tekee soittamisesta helpompaa. Suosittelen!
0
0
Raportoi ongelmasta
m
Toimiva perus basso
Osin basson lähes kaksi vuotta sitten Rocksmithin kanssa harjoitteluun ja olen ollut tyytyväinen. Käyttöönotto vaati pientä säätöä kaulan ja kielten korkeuden osalta sekä tietysti normaalin virityksen. E -vireessä ei ongelmia ja basso pitää vireen todella hyvin. Drop D:n kanssa intonaatio ei jostain syystä toimi kahden ensimmäisen nauhan osalta. Sanoisin että hintalaatusuhde on kohdillaan.
0
0
Raportoi ongelmasta
R
Hyvä aloittelijan basso
Helppo soittaa nuoremman ja vaikka kokeneemmankin soittajan käsissä. Hyvä viimeistely ja oli valmiiksi jo hyvissä säädöissä!
0
0
Raportoi ongelmasta
Z
Yllättävän hyvä
Asiallinen soittopeli juniorille. Hinta-laatu-suhde kohdillaan, aloittelijan kohdalla täyden kympin hankinta.
0
0
Raportoi ongelmasta
L
Kevyt basso
Tyylikäs, tarkka ja viritys säilyy
0
0
Raportoi ongelmasta