M
Harley Benton HBMA-50 mandoliini
Tämä on ensimmäinen mandoliinini joten mandoliineistä en voi sanoa omaavani tässä vaiheessa suurempaa tietämystä, mutta kitaroita ja muita kielisoittimia löytyy jo toistakymmentä nurkista pyörimästä joten kielisoittimien periaatteet kyllä ovat varsin tuttuja.
Mandoliinista ei paljo pahaa sanottavaa löydy. Ensimmäiseksi kerron ainoas selkeän miinuksen joka on yhden virittimen väljyys. Eli kun rupeat väätämään nuppia niin viritin pyörähtä pikkuisen tyhjää ennkuin "ote" löytyy, mutta tuon kanssa pystyy kyllä elämään ja varmaan tuohon jonkun pikafiksinkin pystyisi kehittämään.
Muilta osin mahdoliini on hintaansa nähden hämmästyttävän hyvin tehty ja tosiaan muita miinuksia tuon virittimen lisäksi en osaa soittimesta edelleenkään sanoa vaikka olen sen jo useita kuukausia omistanut.
Soittimen soundikin on mielestäni ihan ok. Ehkä tietynlaista lämpöä voisi soundissa olla enemmän, mutta jällkeen kerran hinta huomioiden ei voi kyllä soundista valittaa.
Tähdet on annettu oman kokemuksen pohjalta ja myös hinta huomioiden. Rahalla varmasti saa enemmän, mutta tarvitseeko sitä se riippuu ihan käyttäjästä. Omalla kohdallani hankinta osui juuri nappiin. Olen soittanut mandoliinilla paljon ja en siltikään ole tarvinnut mitään lisää tai tullut tunnetta, että tarvitsisi paremman soittimen. Soveltuu hyvin myös vasta-alkajille ja henkilöille jotka eivät kielisoitinten huoltoa/säätämistä osaa sillä mandoliini oli suoraan paketista täysin soittokunnossa ja tuolla setupilla mennään edelleen!

3
0
Raportoi ongelmasta
AL
mandoliini
hyvin viritetty, kun yritin virittää enemmän muuttui vähän epävireiseksi... liian iso paketti... hyvä pakettisysteemi kun oli 2 pakettia, tosi toinen jätti-iso ja toinen just sopiva, hyvä toimitusnopeus!!!, :)
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Loistava ensimmäiseksi mandoliiniksi
Olin pitkään halunnut mandoliinia mutta en halunnut maksaa soittimesta paljoa. Päädyin Harley Benton HBMA-50 mandoliiniin koska arvosteluiden mukaan soitin on kelpo peli vaikka puoli-ilmainen.
Yllätyin todella positiivisesti kun sain soittimen käsiini. Mielestäni laatu on huomattavasti parempaa kuin luulisi tähän hintaan. Muissakin arvosteluissa mainittu talla/intonaation säätö pitää tehdä, mutta netissä on runsaasti informaatiota miten se tehdään eikä se ollut ollenkaan vaikeaa. Minun soittimessani kielet olivat täysin moitteettomat ja mukana varmuuden vuoksi tilaamaani uudet kielet ovat vielä laatikossaan.
Äänestä en osaa sanoa paljoa koska tämä on ensimmäinen mandoliini jolla olen soittanut. Mandoliinilta se kuulostaa ja minun korvaani se soi hienosti.
Minusta tämä soitin on loistava peli ja soveltuu hienosti ensimmäiseksi mandoliiniksi tai reissusoittimeksi jota ei tarvitse niin paljon varoa.