D
Hyvä halpisakkari
Tuote on hintaan nähden erittäin hyvä. Nauhat on viimeistelty hyvin, ja elektroniikka yllätti positiivisesti.
Olen kokeillut hyvin paljon saman hintaluokan kitaroita ja näin halvalla hinnalla en ole löytänyt yhtä tasokasta akkaria. Aloittelijalle erittäin hyvä ostos tai kevyelle harrastajalle kelpo vehje.
Ylä-äänet korostuu heleästi ja selkeästi, matalat taajuudet jäävät melko vaimeiksi, mutta toki kopan kokoluokka vaikuttaa myös asiaan. Ääni on parhaimmillaan kevyessä näppäilyssä. Voimakkaampi soittaminen sormilla tai etenkin plektralla puurouttaa soundin melko pahasti, etenkin matalilla taajuuksilla. Mahongille ominainen pehmeys ja soundimaailman lämpö uupuu tästä.
Kitara on pakattu melko kepeästi, joten kannattaa tarkistaa mahdolliset kuljetusvauriot hyvin ennen kun tuotteen ottaa käyttöön.
Tätä kitaraa hehkutetaan paljon ja ihan syystä!
LOPUKSI ENSIKITARAN OSTAJALLE :
Henk.koht. näkemys on se että kitaran ominaissoundi ohjaa soittamaan sellaisia juttuja jotka kyseisellä kitaralla kuulostaa hyvältä. Aloittelijalla tämän kitaran kohdalla se voi johtaa siihen että opettelee soittamaan ehkä jopa liiankin kevyesti (jos voimakas soitto puuroutuu, se kuulostaa "virheeltä" ja sitä alkaa välttämään). Mutta luonnollisesti tämä haaste on jokaisen kitaran kohdalla. Jos etsit alle 500,- akkaria niin voin ehdottomasti suositella tätä. Jos haluat kehittyä soittajana kokeile myös eri puusta ja eri kokoisella kopalla valmistettuja kitaroita ja kokeile miten ne reagoi eri soittotyyleillä. Opettele kuitenkin vahva ja varma perustekniikka ja pidä hauskaa!

3
0
Raportoi ongelmasta
L
Great first steel-acoustic
This is a great acoustic steel string guitar to get you started
This guitar is a good quality guitar for this price range. It has a built in pickup so you can use it with an amplifier too. The cutaway allows you to use the highest frets more easily. It is in a 000-style body so it is not too big like a dreadnought guitars can be for a beginner but not too small like a parlour guitar - great for a beginner.
The sound is great. This guitar is versatile: it can be used for strumming OR fingerpicking. It is loud enough for you to sing along with even with some friends
I can recommend this for everybody, it's a solid 4/5-stars in my opinion. For beginners, I recommend using a lighter set of strings and tuning the guitar slightly down (1 whole step or so) to make it easier to play