B
Rahalle vastinetta
Tuote oli aika lailla sitä, mitä tuotteen hinta antoi odottaa. Muista arvosteluista päätellen odotin kyllä hieman liikaa.
Tuotteen kuvan perusteella odotin rungon olevan vaaleaa leppää tai muuta vaaleaa puuta, mutta puu oli tummaa ja hieman punertavaa, kenties punaleppää. Ilmeisesti puulaji vaihtelee, sillä tuotteen kuvauksessa puhutaan vain "solid wood":ista ja mainitaan, että puun väri saattaa vaihdella. Rungon puu oli melko pehmeää, mutta siitä tuli oikein kaunis kun sen lakkasi mattalakalla. Suosittelen pintakäsittelyä, sillä puu kolhiintuu helposti pehmeytensä vuoksi.
Basson virityskoneisto ja talla ei ole mitään priimaa, mutta ajaa kyllä tarkoituksensa. Otelaudan muutamat nauhat vaativat hieman hiomista, sillä tietyt äänet vähän särisivät. Plektrasuojalle poratuista reijistä suurin osa oli muutaman millimetrin väärässä paikassa, joten plektrasuojan ruuveja ei saanut kovin siististi asennettua.
Kootussa bassossa on ihan hauska saundi, ja vajaan satasen sijoituksena kyllä kelpo tuote! Vaikka hinta-laatu suhteelle antaisin ilomielin viisi tähteä, niin kyllä OK kuvaa tätä tuotetta parhaiten.

2
0
Raportoi ongelmasta
A
...
Puuosat on ihan laadukkaan oloisia ja ihan hyvin viimeistelty. Body on melko painava, mutta ei liian painava kuitenkaan. Kaula on suora ja kaulan profiili oli ainakin itselle käteensopiva. Muut osat ovat perustasoa, käyttökelpoisia kyllä. Yksittäisiä osiahan voi toki vaihtaa parempiin halutessaan. Mikrofonien ääni ei ollut mielestäni kovin hyvä.
Kokoaminen oli melko helppoa hyvien ohjeiden kanssa, vaikka en mikään kokenut rakentelija olekaan. Ei tarvitse kovin erikoisia työkaluja, kotoa löytyi kaikki. Säädöt sai laitettua hyviksi, intonaatio hyvä.
Kyllä tästä ihan kelpo basson saa aloittelijalle ensisoittimeksi, vaativampaan käyttöön en suosittelisi. Jos rakentelu kiinnostaa, niin tälläisestä on helppo aloittaa harrastus, eikä lompakko liikaa kevene.

4
0
Raportoi ongelmasta
R
Passokitara
Onhan se selvä ettei tähän hintaan kuuhun mennä. kivasti saa tehtyä millasen kuvioinnin itse vaan haluaa. toki kaula kannattaa sitten ostaa/ottaa jostain ihan muualta. sen verran rimpula ettei millää jaksa pysyä suorana.
0
0
Raportoi ongelmasta