B
Tuotekehitystä kaivattaisiin
Bass VI:ssa on tunnetusti E-kielen ongelmallinen intonaatio. Itsekään en onnistunut saamaan sitä kohdalleen, koska säätövara loppui kesken. Omassa yksilössä säätövara kuitenkin loppui kesken myös A-kielellä, ja muillakin kielillä ääni ikään kuin vaelteli, erityisesti sointuja otettaessa. Myös soittoergonomia oli hihnan kanssa outo verrattuna pääasialliseen soittimeen(Yamaha TRBX505); Squierilla oli melkeinpä pakko soittaa istualtaan jotta se asettui juuri oikeaan kohtaan, jossa vasen olkapää ei ollut jatkuvasti jännityksessä.
Viimeistely oli ihan ok hintaluokka huomioiden, ainut puute oli säätönuppien asento, ne eivät ikään kuin olleet suorassa potikan akselilla, vaan pyöritettäessä vähän "swingasivat". Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut säädettävyyteen mitenkään.
Parasta soittimessa oli sen äänen säätömahdollisuudet kolmen mikin ja bassoa leikkaavan kytkimen ansiosta. Oli helppoa saada spagettiwestern -tyylinen soundi säröpedaalin ja kaiun kanssa.
Soittimen ongelmista johtuen minun oli pakko palauttaa se. Sääli sikäli, koska pidin todella sen äänellisestä potentiaalista. Soittimen olisi ehkä saanut mieleiseksi, jos olisin alkanut tuunaamaan sitä laadukkaammilla osilla(lukittava viritinkoneisto, staytrem, kunnolliset kielet tottakai)
mutta mielestäni 449 maksava basso ei saisi olla ihan _niin_ raakile, varsinkin kun netissä on vuosien ajalta yhtenevää juttua ongelmista, jotka luultavasti olisivat korjattavissa ilman että soittimen hinta nousisi kohtuuttomasti.

0
0
Raportoi ongelmasta