M
EHX Small Clone - tämmönen sen kooruksen olla pittää!
Small Clonen saundi on voimakkaan ”orgaaninen” ja elehtivän värikäs.
Monissa muissa kokeilemissani chorus-pedaaleissa saundi on jäänyt hieman liian kliiniseksi. Small Clonen saundi on täyttä rautaa! Tässä pedaalissa on jotain rapeaa pureksittavaa eikä mitään helpolla nieltävää sokerista pullamössöä!
Small Clone on myös todella helppokäyttöinen eli liikaa ei tarvitse otsaansa KURTistaa, jotta löytää kenties sen 90-luvun grungesaundin! ;)
Ehdottomiin plussiin kuuluu myös pedaalin hinta. Sen ei pitäisi kirpaista kenenkään pedaaliharrastajan kukkaroa.
Sitten miinuksiin. Small Clonen soundi on siis sinänsä aivan mahtava, mutta pedaali värittää selkeästi signaalia, varsinkin nimenomaan särökanavaa käytettäessä. Saundi saattaa muuttua taajuuksiltaan erilaiseksi. Olen kokeillut Small Clonea useassa eri vahvistimessa, niin putki -kuin transistorivahvistimessa sekä efektilenkin kautta ja ilman. Jossain yhdistelmässä pedaali myös muutti havaittavasti signaalin äänenvoimakkuutta. Pedaali ei myöskään ole sieltä aivan hiljaisimmasta päästä, tietynlainen sirinä ja pirinä voi joskus kiinnittää huomion.
Pedaali pitää myös aivan hirvittävän paukauksen kun efektin kytkee päälle ensimmäistä kertaa. Olenkin tottunut painamaan muutaman kerran pedaalista ”tyhjää” ennen kuin kytken vahvistimen päälle.
Muutamasta heikkoudestaan huolimatta Electro-Harmonixin Small Clone on mielestäni eräs parhaimman kuuloinen chorus-pedaali mitä markkinoilta löytyy.

2
0
Raportoi ongelmasta
A
Soundi on jees peruschorus. Huomaa, että tälle pedaalille EI KÄY normaali pedaalipoweri, vaan vaatii sellaisen 3,5mm kuulokeplugin näköisen liittimen (9V, plussanapa) - adapteri kai löytyy kuitenkin. Tää on myös isompi kuin miltä kuvassa vaikuttaa, melkein litistetyn vessapaperirullan kokoinen. Ehkä aavistuksen huteran oloinen, vaikka onkin peltiä tjsp.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Täyteläistä analogista chorus- saundia
Tämä analoginen chorus oli ensimmäisiä efektejä, mitkä alkoivat täyttää pedaalilautaani.
Siitä päästäänkin ensimmäisenä hintaan. Edullinen hinta, johon sisältyy laadukas, merkkivalmistajan tuottama analoginen efektipedaali. Suuri houkute niin aloittelevalle efektipedaaleja harkitsevalle kuin myös lautaansa budjetoivalle efektikikkailijalle. Laite tuottaa luonnollista ja lämmintä chorus-efektiä, mihin ei digitaalisilla efekteillä kykene. Depth- kytkin ja yksi säädettävä Rate- potikka tekevät laitteen käytöstä helppoa, mutta siitä huolimatta se on suhteellisen monipuolinen.
Pikku Kloonissa on pari vähän huonompaakin puolta, joista ensimmäinen on koko. Kovemmalle pedaalilautaharrastelijalle suurehko koko "pienillä" ominaisuuksilla voi olla ratkaiseva tekijä. Toinen pienempi seikka on virtakaapelille tarvittava adapteri, ellet osta sille omaa kuulokeplugin tapaista päätä omaavaa virtalähdettä.

JK
Simppeli taskuunmahtuva chorus.
Se kuuluisa tuhansien kitaristien rakastama chorus-pedaali. Jos haet yksinkertaista, mutta loistavan kuuloista chorusta pedaalirivistöösi, se on tässä.
Olet varmasti joskus kuullut Nirvanan "Come as you are" biisin, ja halunnut soittaa sen itsekkin, mutta jotain siitä on puuttunut..Olet löytänyt sen, se on tämä pedaali kitaran ja vahvistimen välillä. Tämä on juurikin se sama, mitä kappaleessa alunperin käytettiinkin, ja osittain sen takia tämän itsekkin kovana Nirvana-fanaatikkona ostin.
Ja enkä tullut pettymään. Vaikka tämä onkin varsin simppeli pedaali, on tämäkin hyvin monikäyttöinen, erityisesti kaksisuuntaisesta Depth-säädöstä johtuen, jota choruksen määrän kanssa säätämällä saa aikaiseksi nopeasta ja kirkkaasta, todella rauhallisen ja matalampiaaltoisen äänen.
Suosittelisin jokaisen, joka kaipaa pedaaliräkkiinsä kunnon chorusta (kaikkihan sen tarvitsevat..?) tätä lisäykseksi. Ei maksa paljoa, ja tuottaa upeaa ääntä vuosiksi eteenpäin.

Kestävä perus-chorus
Tällä pedaalilla soitat Nirvanan Come As You Are intron autenttisilla soundeilla. Laadukasta ja kestävää tekoa. Säätömahdollisuuksia muihin chorus-pedaaleihin nähden vähän, mutta sen minkä pedaali tekee, se tekee erittäin hyvin. Lämmin soundi ja ei heikennä muuta signaalia.
0
0
Raportoi ongelmasta