b
Big Muff
Miten legendan voi arvostella? Eihän tätä voi pelkäksi säröksi tai fuzziksikaan kutsua, Muff on äänensärkemisen oma kategoriansa. Stoner- ja Billy Corgan -rytmikitarapörinöistä The Wall -ajan Gilmour-soolotoneen, kaikki saatavilla parilla nupinväännöllä. Muff ei lopulta kuulosta Muffilta, vaan soittajaltaan. Dynaaminen soitto on avain tämän pikku lootan salaisuuksiin, etenkin oikean käden tekniikka. Käytä yhdessä todella ison headroomin omaavan putkivahvarin ja delayn kanssa. Flangerkin ketjun perään toimii ns. "korville ikävien taajuuksien" pehmentämiseksi. Sanomattakin selvää, että pelkäksi boostiksi/overdriveksi, tai perussäröksi tästä ei ole.
Särölootan rakenne on edelleen jämäkkä, eikä varmasti hajoa jalan alle rankallakaan keikalla tai ärsyttävissä treeneissä. Tuotantoarvot näkyvät jo 70-lukulaisessa pahvilootassa, joka on jo esine itsessään.
Miinuksia: 3,5mm 9V-adapterin löytäminen on toki vaikeampaa kuin tavalliseen Boss-pedaaliin, joten varaa taskurahaa pedaalin päälle siihen hankintaan. En ole testannut itse laitteen mukana tulevan koomisen pariston kestoa (muista kurkata luukun sisälle!!!). Lisäksi, vaikka pedaali on kooltaan tyylikäs ja 70-lukulaisen perinteinen, Little Big Muff saattaa olla nykyajan köyhälle baarikitaristille parempi valinta. Käsittääkseni pitkälti samat soundit Boss-pedaalia pienemmässä purkissa. Itse pidän isosta versiosta, kamarunkkarin unelma. Myöskin, valkoblues-vintageluuserit vannovat vanhemman tuotantoerän nimeen. Itse en ole testannut vanhempia Muffeja, joten en osaa sanoa, ovatko herrat oikeassa. Ottaen huomioon, kuinka usein musan laatu ei ole parantunut vanhusten hurskastelulla, ostaisin vain tämän halvan pedaalin tällä sekunilla. Toimii bassonkin kanssa jos miksaa esim BOSS LS-2:lla kadonneita matalia taajuuksia peliin.
Kaikenkaikkiaan, jos yksi päristinpurkki pitäisi lautaan jättää, se olisi tämä.

0
0
Raportoi ongelmasta
L
Hyvä fuzz eri tarkoituksiin
Ensimmäinen ostamani fuzz ja täysin rahojen arvoinen. Soundi on hyvä ja monipuolinen. Tonea säätämällä pystyy pääsemään hyvin bassovoittoisesta treblepörinään. Tonen ollessa pienellä pitää tosin muistaa säätää myös volumea taaksepäin, koska matalat taajuudet soivat kovempaa. Sustain on eräänlainen gain säätö ja sillä säädetään siis fuzzin määrää. Suurimmat erot kuulee nollan ja puolenvälin paikkeilla. Puolenvälin jälkeen fuzzin määrä alkaa ainakin yksikelaisilla mikrofoneilla vetämään soundin sen verran säröiseksi, että sustainin lisääminen lähinnä muuttaa soundia puuroisempaan suuntaan. Tosin jos sellaista soundimaailmaa hakee, niin sekin tästä siis löytyy. Tällä on mukava soitella esimerkiksi Hendrixiä ja U2:n The Miraclea lähellä oleva soundikin löytyi. Oikeastaan ainoa huono puoli on hiukan normaalia raskaampi kytkin muihin pedaaleihin verrattuna. Pedaalia päälle painaessa joutuu käyttämään selkeästi enemmän voimaa kuin esimerkiksi Marshallin kanavanvaihtajan tai Line6 DL4:n kanssa. Muita heikkouksia ei oikeastaan ole, paitsi suuri koko voi olla ongelma, jos pedaalilaudassa on pedaalit tiukassa, mutta toisaalta koko tuo tälle pedaalille sen ansaitsemaa huomiota. Kaikin puolin hyvä pedaali siis.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Klassikko
Erittäin tunnistettava soundinen pedaali, jossa on jotenkin todella herkullisen kuuloinen sustain sooloja soitettaessa. En ole soittanut muilla Big Muff versioilla, joten en osaa sanoa miten tämä eroaa vaikkapa vintage rams head versiosta. Omaan käyttööni todella hyvä särö. Jos sustainia (eli gainia) lisää paljon rupeaa oma putkivahvistimeni kiertämään todella helposti. Se on ehkä ainoa huono puoli, tosin joskus kiertoa nimenomaan halutaan. Pedaalihan suunniteltiin ikään kuin saaman Jimi Hendrixin tone aikaan pedaalilla ja sellaiseen musiikkin sopii hyvin ja siihen soundiin sellainen halittu feedback on nimenomaan hyvä. Yksi kokeilun arvoinen asia on laittaa myös syntetisaattoriin tai vaikka rumpukoneeseen Big Muff.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
The Legendary Muff Sound
From everything to Pink Floyd to Smashing Pumpkins, The Big Muff has left an undeniable mark on modern popular music.
When you're buying a Big Muff, you're generally after one or two things. First, the fuzzy sound. Second, long sustain.
This box delivers both, in excellent fashion. The tone sounds great out of the box, but the Tone and Sustain knobs also provide the customization you need to dial exactly the kind of dirt you desire.
My only critique comes from the actual build quality. It's a crude, metal casing which is balanced by four rubber feet in the bottom, and one of mine fell out almost instantly, and now, whenever I want to press the pedal, it's unbalanced, rattles and moves all around, making it not very appealing to use.
It's a classic sound-wise, yes, but I think with bit of a hindsight we can agree the design is not the best, and couldn't benefit a lot from a re-design. But, that's just me.

1
0
Raportoi ongelmasta