Sivun sisältöön

EBow EBow Plus

1648 Asiakkaiden arviot

4.4 / 5

Käyttö

Ominaisuudet

Ääni

Työnjälki

EBow EBow Plus
105 €
Kaikki hinnat sis. ALV:n
Varastossa
1

76 Arvostelut

A
Sähköjousi
Tuntematon 02.06.2016
Todellakin jotain aivan muuta kitaran- tai bassonsoiton ja miksei muidenkin kielisoitinten saralla. Loputon sustain (paristojen rajoissa totta kai) ja uskomaton määrä erilaisia soundeja, kunhan käyttö on hallussa.

Varoituksena on siis sanottava, ettei E-Bow ole mikään hassunhauska lelu, vaan siihen on suhtauduttava vakavasti alusta lähtien. Ohjekirjan lukeminen on vähintäänkin suositeltavaa ja käyttö vaatii silti treenausta ennen kuin mitään julkaisukelpoista laitteella saa aikaan. Sitten kun kriittinen taso on saavutettu, ei sille soundille ole oikein markkinoilla vertaista.

Ehkä mainittu kilpailun puute tuo hommaan kuitenkin pieniä miinuksia. Laite on kauttaaltaan kovaa ja hieman heppoisen tuntuista muovia, eikä esimerkiksi paristokotelon kansi herätä paljon toiveita pitkästä elinkaaresta. Pudotustestejä en ole lähtenyt tekemään, mutta yleinen tuntuma on kuitenkin tämä. Vajaan satasen hintalappua vastaan olisin ehkä odottanut jotain vähän tukevampaa.

Toinen miinus rapsahtaa virta/moodikytkimen sijoittelusta. Moodejahan on siis kaksi kappaletta, joista toinen tuottaa perussävelen ja toinen huiluäänen. Itse haluaisin usein vaihtaa moodia kesken sävelen katkaisematta sointia tietyn feedback-efektin aikaansaamiseksi, mutta kytkimen sijoittelu tuo matkaan omat mutkansa. Kytkimen käyttö on mahdollista, mutta tukevan kämmenotteen laitteesta voi silloin unohtaa.

Parista pienestä nalkutuksen aiheesta huolimatta ne E-Bowin tuottamat soundit ovat aivan omaa luokkaansa. En halua typistää tätä miksikään jousisoitin imitaattoriksi, koska mielestäni laitteella on kuitenkin täysin oma persoonallisuutensa. Kun sen yhdistää luovasti kitaran ominaisuuksiin ja efekteihin, vain oma luovuus on rajana. Suosittelen kokeilunhaluisille.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
4
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

V
Vinkeä vingutin, mutta vaatii treeniä
VeePee 12.01.2014
Mietin todella pitkään E-Bow'n hankkimista, ja katsoin Youtubesta tukuittain videoita jotta voin olla täysin varma siitä mitä saan - hintaa kun tällä mötikällä kuitenkin on jonkin verran.

Monissa videoissa todettiin sama asia: E-Bow'n käyttö vaatii harjoittelua ja tarkkuutta, ja tämä ei missään nimessä ei ole liioittelua. E-Bow on KUUMA, se nappaa todella ilkeästi/aktiivisesti kiinni asetettaessa kitaran kielten päälle. Vaihtaminen kieleltä toiselle vaatii tosi paljon totuttelua, itse en vieläkään tahdo löytää oikeaa kohtaa kielen päällä hakematta hieman - soitankin törkeästi monta kertaa haluamani pätkän ja yhdistelen ottoja sitten Logicissa... ;D

E-Bow'n tuottamaa soundia ei voi sanoin kuvailla, se pitää itse kokea, ja päätellä sitten kuinka paljon tätä tehokeinoa käyttää. Kannattaa ihan aikuisten oikeasti varautua siihen ettei E-Bow ole mitään instant fun -hubaa ettei tule kovaa pettymystä. Toisaalta jos itse joskus opin käyttämään tätä mötikkäistä sujuvasti, tulee se tuottamaan kerrassaan upeita juttuja joita ei pysty toteuttamaan millään muulla keinoin.

Pientä toivetta viimeistelystä voisin esittää valmistajalle: E-Bow on todella liukas, pudotin sen pari kertaa alussa, ja patteriosaston kansi on hieman kinkkinen käyttää, toivon etten saa kammettua sitä rikki jossain kohtaa.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
8
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

.
Jousta asiakkaalle
.öiRiäH 07.10.2024
Kyllä se viheltää kuten kuuluu.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

A
Wow! I like it!
AnttiK 17.09.2013
Otsikkohan sen jo kertoo. Mahtipeli joka kelpaa monipuolisuutensa ansiosta lähes mihin tahansa. Tietääkseni useat maailman luokan yhtyeet on tätä peliä käyttäneet jo vuosia varsinkin studiotyöskentelyssä, mutta myös keikkaillessa.

Käytöltään E-bow ei ole kaikkein helpoimmasta päästä. Itselläni tuote ei vielä kovin pitkään ole käsissä ollut, mutta aikaa on saanut kulumaan erillaisten ohjevideoiden parissa ja omissa kikkailuissa. Tuotteen nettisivut kannattaa kahlata läpi. Sieltä löytyy läjäpäin erillaisia käyttöniksejä sähkökitaralle.

Ominaisuuksista jo mainitsinkin sen monipuolisuuden. Aikaisempaan "perus" ebow malliin, tässä + mallissa on harmonic mode jolla saa eräänlaista feedback soundia. Lisäksi aikaisempaan malliin verrattuna tässä mallissa on led-valo joka helpottaa kielten vaihtoa.

Työnjälki on ainoa asia, josta voi pientä moitteen sanaa antaa. Koko laite on suojattu ainoastaan muovikuorilla. Patterin kansi on herkkä irtoamaan ajoittain, mutta omilla modeilla sen saa rankemmassakin menossa pysymään paikallaan.

Kuitenkin yleisarvosanaksi tälle tuotteelle annan mainio peli. Itse tykkään.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

A
It's doing what it's supposed to be doing.
Tuntematon 14.09.2016
I had tested an e-Bow before so I knew what I was getting into. What I had not noticed was that the on-switch is two way... one position for more basic sustain and the other for sustaining with as much harmonics as possible. Nice. My only complaints are these: 1) The unit is really a celebration of cheap plastic. I fear I might break it by handling it. 2) The battery compartment is extremely snug and the battery cable so short that I had to remove the internal padding for the battery to be able to fit in.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

P
Puhdasta neroutta!
Puppe 22.01.2018
Tämä toi aivan uutta intoa musiikkisekoiluun! Samalla lähti lapasesta kaikenlaiset soitinrakenteluhankkeet... OSTA TÄMÄ!
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

M
Ei ihan niin monipuolinen kuin voisi luulla
MiroP 13.06.2014
Tekee mitä lupaa, mutta ainakin minun kitaroillani soundi tuppaa olemaan liian distortion-tyyppinen, vaikka volyymin laittaisi hiljaisellekin. Säröytyminen ei siis tapahdu vahvistimessa, vaan jo mikissä eBown vaikutuksesta. Sopii tietenkin moneen juttuun, mutta puhtaampaakin soundia olisi kiva saada.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

A
Loputon sustain
Akiii 21.01.2026
Efekti, joka eroaa muista omaksi edukseen. Patteri kestää tässä erittäin pitkään mistä plussaa.

Muovinen kotelo on herkkä, jos osuu johonkin tai tippuu lattialle. Saa helposti kasaan, mutta tuottaa pään vaivaa kun muoviosat irtoavat toisistaan.

On ollut yli 10 vuotta käytössä ja pelaa edelleen hienosti.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

A
Sound like Heroes
Tuntematon 11.12.2016
Bowie's Heroes was the inspiration to buy this E-bow. This sounds great and the harmonic sound is a good plus. I'm wondering how long the battery cover will last. It takes a while to get familiar with it, but it pays a price.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

A
Mukava härveli.
Tuntematon 09.01.2017
Hauska vekotin, mutta harvemmin tälle mitään oikeaa käyttöä keksii. Patterin kotelo on todella hataran oloinen. Toimii kuitenkin erinomaisesti.
Käyttö
Ominaisuudet
Ääni
Työnjälki
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

EBow EBow Plus