A
Klassikkopedaali toki, mutta näissä nykyversioissa ylikorostuu wahin luonnollinen kirpeys liikaa. Tietyt komponentit ovat ajan myötä vaihtuneet, mikä aiheutti lisämutkia modaamispuuhiin.
Ennen modaamista keikalla sai pudottaa kitaran volaa melko liioitellusti, sillä pedaalin ulostulo on lähtökohtaisesti yliammuttu.
Itse ajauduin näiden kokemusten myötä hieman mukautuvampaa wahia, vaikka tälläkin pelillä hommat toki hoituvat.

4
0
Raportoi ongelmasta
A
Ihan kelpo halpisversio.
Ihan kelpo halpis Crybaby. Toimii moitteetta ja todella helppokäyttöinen, mutta ominaisuuksia ei hirveästi tässä mallissa ole, ei edes lediä joka näyttäisi bypassin. Kotelo on kova ja kestävä, ei mene helpolla hajalle, ainoana miinuksena viimeistely sisältäpäin, virtalähdeportti ei ollut ihan paikallaan vaan piti vääntää sitä sisältäpäin jotta sain kiinni virtalähteen. Myöskään esim Bossin virtalähteitä ei voi käyttä sillä ne eivät mahdu tähän malliin. Soundi oli ihan kelpo myös, tässä mallissa tuo wah on aika "kova", eli hieman vääristää alkuperäistä signaalia wahin lisäksi. Yleisesti ottaen hyvä ensimmäinen wah-pedaali, itse suosittelisin testaamaan jotain hieman kalliimpaa mallia jos ei ole rahasta pula.
1
0
Raportoi ongelmasta
M
Dunlop Crybaby GCB-95
Ostin tuotteen 7/2013 ja se on ollut siitä asti aktiivisessa kotikäytössä. (arvostelu 1/2014)
Käyttö/ominaisuudet:
Todella helppokäyttöinen wah-pedaali. Piuha kiinni ja ulostulon kautta vahvistimeen ja avot! Virtalähteenä toimivat patterit tai vaihtoehtoisesti 9V virtalähde. Itse olen käyttänyt pelkästään verkkovirtaa, joten pattereiden syömisnopeudesta en osaa sanoa. Pedaalin jousen jäykkyys sopii perusasetuksilla itselleni hyvin. Myöskin pedaalin päälle/pois kytkeminen onnistuu ongelmitta.
Ääni:
Pedaali on lähes häiriötön ainakin omassa signaaliketjussani, vaikkei true-bypassia sisälläkään. Saundin keskitasoa syö jonkun verran. Päällä ollessan tehdasasetuksilla boostaa korkeita ääniä ylikorostetusti. "Alawahia" riittämättömästi. Tätä /ylä-äänien/alaäänien välistä suhdetta helppo kuitenkin säätää itse. Perushyvä hintaansa nähden ja omaan kotisoitteluun. IMO clean-soundin aikana muuttaa ääntä liikaa. Säröpuolella muutos ei ole niin haittaava, ja poljin passaakin siihen paremmin.
Työnjälki: Kestävän oloinen. Hyvin on kestänyt polkemista, eikä potikat/muut osat ole alkaneet rahista.
Yleisarvio: Omaan kotikäyttöön ja sen wah-tarpeisiin tämä muljutin on passanut. Hintalaatu on sitä mitä tältä voi odottaakin. Äänimaailmallisesti selkeitä puutteita, mutta pienillä muokkauksilla tästä saa aivan kelpo polkimen. Luotettavuus ja käyttö ovat hyvää luokkaa.