JM
Edullinen ja hyvä
DBX 286 S on laadultaa ja toiminnoiltaa hintaan nähden erittäin loistava valinta esimerkiksi ensimmäiseksi mikki etuasteeksi. Itse ostin ensimmäisen perään heti toisen, jotta stereo maiseman äänittäminen onnistuisi yhtä vaivattomasti
Laite ei suhise, puhise tai huokailea. Olen käyttänyt 286S:ää studiolla laulun, kitaran ja rumpujen äänittämiseen ja voin ylpeänä suositella tätä laitetta myös esimerkiksi kuoro konserttien äänittämistä varten. Toimii myös törkeän hyvin pelkän puheen prosessointi varten vaikkapa podcastejä tai muuten puheen äänittämistyä tai miksi ei esittämistä varten. Olen käyttänyt tätä laitetta myös satunnaisesti karaoke keikoilla, missä kovimmat laulajat ovat huomanneet asioiden olevan paremmin.
Laite on selkeä ja helppo käyttää. Nuppeja säätäessä on toki keskityttävä olennaiseen, mutta kun säädöt on saatu oikein ja ääni on mielyttävä, voidaan laite jättää oman onnensa nojaan tekemään tehtävänsä.

2
0
Raportoi ongelmasta
V
Täydet pisteet
Loistava laite josta löytyy HYVIN hiljainen pre-amp, eli eipä haittaa vaikka joutuisi laittamaan gainit maksimille.
Kompressori tekee juuri sitä, mitä kompressorin pitääkin, pienellä hienosäädöllä saa dynaamisen mikin kuuluman jo mukavalta etäisyydeltä sen sijaan, että pitäisi pitää aivan pään vieressä.
LF ja HF Detail enhancer hyvinkin tarkka, ja pelittää hyvin jos haluaa moisten EQ juttujen kanssa leikkiä.
Gate / expander toimii kuin unelma. Taustamelun saa makunsa mukaan joko hyvin hiljaiseksi tai kokonaan pois, tosin täytyy olla erittäin varovainen säätöjen suhteen, sillä gaten aktivointi ja deaktivoinnin kuulee kyllä, mikäli ei kunnolla vedä säätöjä.
Insert linjaa pitkin saa ajettua mikseristä efektit yksinkertaisella Y-kaapelilla jossa on 1 stereo jakki ja 2 mono jakkia.
Rakenne on laadukasta, koko laite metallia.
Säätö numikat on kumisia ja loksahtavat jokaiseen säätösuhteeseen joka on iso plussa.
Kaikenkaikkiaan loistava laite jos tarvitsee laitteen tarjoamia toimintoja ja omistaa vain 1 mikrofonin tai käyttää vain 1 mikkiä äänityksissä.

S
Kotistudion pakollinen varuste
Olen käyttänyt tätä lähinnä laulujen nauhoitukseen kotistudiossa. Laite on helppokäyttöinen ja selkeä. Antaa soundiin mukavasti kaivattua potkua. Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan.
0
0
Raportoi ongelmasta
V
Good mic compressor / EQ for speaking
I use this as my everyday processor for my talking mic when communicating on the internet. The pre-amp and the compressor is good for its price range. I don't use the de-esser or gate when talking. The overall sound is great!
0
0
Raportoi ongelmasta