z
Helppo kiinnitys ja kompakti koko iso plussa
Ostin kolme kappaletta TG D58:a kotistudiooni tomimikitystä varten. Olen soittanut beyerdynamicin mikeillä keikoilla aiemmin, joten tiesin jo etukäteen mitä odottaa tuotteelta. Suurimpana etuina näen näissä helpon kiinnityksen ja mikrofonin pienen koon. Näiden kanssa ei tarvitse erillisiä puomitelineitä tai klamppeja. Oma setuppini on melko tiukasti aseteltu ergonomia- ja tottumussyistä, joten mikrofonien pieni koko helpottaa myös vahinkoiskujen välttämisessä. Mielestäni mikit myös soundaavat erittäin hyvältä, tosin en ole äänitysinsinööri tai miksaaja, vaan rumpali, joten en ota sen kummemmin kantaa tai vertaile soundia kilpaileviin mikrofoneihin. Omasta mielestäni soundi lähtee kuitenkin tomien hyvästä virittämisestä ja soittamisesta eikä niinkään mikrofonista.
Taman Star cast -ripustusten kanssa nämä toimivat hyvin, kun löysää ripustuksen kolmea kumipäälysteistä ruuvia hieman, että klampin saa sujautettua vanteen ja ripustuksen väliin. Tämän jälkeen ripustuksen voi kiristää takaisin paikalleen. Klamppi siis sopii kyllä myös Taman rumpujen kanssa, mutta tuo manouveri siis vinkkinä asettelun helpottamiseksi. Olen erittäin tyytyväinen ostokseeni ja voin suositella näitä mikrofoneja.

2
0
Raportoi ongelmasta
N
hyvät!
Näillä saa snaret ja tomit mukavasti talteen ja saundi on käyttökelpoista melkeen heti. Onhan se hieman herkkä poimimaan muuta ääntä kun kyseessä kuitenkin kondensaattori. Mutta vahva suositus!
0
0
Raportoi ongelmasta
CP
Hyvä mikrofoni
Hintaan nähden ihan loistava sijoitus. Käytetty nauhoituksissa ja nämä onnistuu tehtävässä loistavasti ilman suurempia äänenmuokkauksia.
Rakenne on sen verran tukeva että kestää varmasti tavallista rajummankin soittokäden. Nopea asentaa, hieman mielikuvitusta saa käyttää Starcast tomi- kiinnikeiden kanssa asemoidessa koska kiinnitysmekanismi on suoraan alhaalta ylös puristavalla jousella mutta.. sinne ne mahtuu, toisin kuin epäilin aluksi.
suosittelen.