A
Behringer Xenyx X2222 USB
Perus pikku mikseri. Itse käytän tätä kotistudiossa kuuntelussa. Hiukan on ollut tämän kyseisen mallin kanssa ogelmia nimittäin ensimmäinen versio kun tuli perille ja laitoin koneen ekaa kertaa päälle niin yksi kanava piti aikamoista rätinää. Tämä kuitenkin meni takuun piikkiin. Nyt uudessa vastaavassa laitteessa ilmennyt kanssa häikkää kuuloke linjassa ja main outputeissa. Tosin tämäkin luultavasti menee takuun piikkiin (asia vielä käsittelyssä). Eli tästä suuri kiitos kuuluu Thomannille heidän loistavalle tuotetakuulle ja hyvälle asiakas/huoltopalvelulle joka toimii todella moiteettomasti. Eli vaikka kyseinen malli on havaittu hiukan heikkolaatuiseksi/vikaherkäksi ei kuitenkaan minulle itselleni ole aiheutunut mitään suurempia vahinkoja ja Thomann on hoitanut asian todella moitteettomasti eteenpäin. Suuret kiitokset tästä.
2
0
Raportoi ongelmasta
KS
Toimii
Pikkumikseriksi ihan ok. Ääni on ihan hyvä ja toiminnot tosi käteviä. USB-toimintoo ei tosin voi kehua ja mukana tuleva ilmaisohjelmo pistää pohtimaan pikkasen. Meidän mixerissä efektien käyttö tuo esiin kaikenlaista rohinaa joten käyttöohje on joko liian monimutkainen tai helppo, taikka mixerissä vika.
0
0
Raportoi ongelmasta