N
Ei kilpailijaa tässä hintaluokassa
Itse käytän scarletin interfacea, jossa on vain yksi kuuloke ulostulo. Yksin äänittäessä tämä ei ole ongelma, mutta toisen laulajan kanssa minun ei ollut mahdollista referoida hänen suoritustaan kuulokkeilla. Joten tämän ongelman halusin ratkaista laitteella, enkä halunnut käyttää satasia. Behringer ratkaisi kuitenkin myös toisen ongelman. Scarletin interfacen oma kuulokevahvistin oli erityisen hiljainen direct monitoring ollessa käytössä, joten kuulokkeet tuntuivat aina olevan liian hiljaisella lauluja äänittäessä. Behringerin kuulokevahvistimella saan nostettua volumen helposti oikealle volumelle ja ylikin.
Äänen laadussa normaali voluumeilla en huomaa mitään heikkouksia. Toki tällä vahvistimella saa nostettua volumen niin ylös, että kuulokkeisiin tulee auttamatta pientä distortaatiota ja suhinaa aivan korkeimmilla volumeilla.
Laite on kompakti ja kulkee helposti mukana. Metallikotelo ja volumenupit tuntuvat laadukkailta. Laitteen heikoin kohta on muovisessa virtalähteessä. Virtajohtoon tuli muuntajan juureen joidenkin vuosien käytön jälkeen kosketushäiriö. Toki laite oli jo liikkunut paljon paikasta toiseen. Jos laite pysyy pääasiassa paikallaan samassa pistorasiassa näitä ongelmia tuskin tulee.

1
0
Raportoi ongelmasta
s
Edullinen ja toimiva kuulokevahvistin.
Ostin tämän Behringerin kuulokevahvistimen lähinnä kotona käytettäväksi, sillä kotikoneesta ei meinannut tulla tarpeeksi ääntä kuulokkeisiin. Behringer HA400 oli sopiva vastaus tähän hätään ja olen ollut tyytyväinen. Vahvistusta tulee omiin tarpeisiini riittävästi ja kovemmallekin luukutukselle jää vielä hyvin varaa. Laite on juuri sopivan yksinkertainen, ei mitään ylimääräistä. Piuhoineen päivineen vahvistin vie pöydällä vain vähän tilaa. Laite ei ehkä ole sieltä komeimmasta päästä, mutta ulkonäkö ei ollut prioriteettien listalla kovin korkealla! Vielä erityisen maininnan annan siitä, että kuulokkeiden level-säädöt ovat laatikon päällä. Pidän tästä tyylistä paljon enemmän, kuin että potikat olisivat laitteen etupaneelissa. Suosittelen vahvistinta normaalin kuulokevahvistuksen lisäksi kevyen kotistudiolaitteiston joukkoon, jolloin mukaan voi lisätä useamman kuulokeparin.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Hyvä kotiäänittäjän työkalu
Tämä tuote on käytössä kotistudiossa mm. useamman laulajan yhtäaikaisessa äänittämisessä, jolloin laitteesta saa näppärästi jokaiselle oman kuuntelun. Äänenlaatu on kelvollinen ja volyymin saa riittävän kovalle. Tuote on selkeä käyttää ja kestävää materiaalia.
Ainoa ominaisuus, jota olen jäänyt kaipaamaan olisi keino muuttaa sisääntuleva ääni stereosta monoksi. Jos sisääntulevan äänen kytkee tavallisella kitarakaapelilla, ääni kuuluu kuulokkeista vain toisesta korvasta, mistä johtuen olen kytkenyt inputiin adapteri-3,5mm-stereojohto-adapteri-viritelmän.
Suosittelen kotiäänittäjille lämpimästi.

H
Nice addition for my small home-studio
Bought this 4-channel amplifier after seeing it in my friends home-studio and now I can finally record a band altogether where everyone can somewhat control their own headphone volumes.
It is very basic with one volume knob for each channel, so you'd have to do individual mixes in a mixer beforehand for more detailed blends.
For my small 'hobby' this is a good device, for an inexpensive price!

L
Descent headphone amp
A versatile headphone amp. Pretty good for the money. We use it in the rehearsal studio, but I could easily see myself using it for customer monitoring in a commersial shoot.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Yksinkertaisesti hyvä!
Tekee juuri sen mitä lupaa. Helppo ja halpa tapa jakaa kuulokesignaali.
Reilun vuoden käytön jälkeenkin tyytyväinen tuotteeseen. Ei rahinoita, eikä muitakaan vikoja ole ilmestynyt.
Reilun vuoden käytön jälkeenkin tyytyväinen tuotteeseen. Ei rahinoita, eikä muitakaan vikoja ole ilmestynyt.
0
0
Raportoi ongelmasta
P
Hyvä ja pieni simppeli kuulokevahvistin
Näitä käytössä useampi studiollani. Sen sijaan että käyttäisin isompaa kuulokevahvistinta, olen käyttänyt näitä niin että vedän aina yhden aux-lähdön tiskistä per kuulokevahvistin. Siten saan useita erilaisia kuulokemixejä niin moniin kuulokkeisiin kuin tarvii esim. studiolivetilanteissa. Esim laulajalle voi tällä tyylillä ajaa erilaista miksiä kuin kitaristeille. Tulee halvemmaksi hommata muutama tällainen kuin yksi kuulokevahvistin jossa useampia sisääntuloja. Soundi on ihan ok, etenkin kun ottaa hinnan huomioon, ja käyttö on hyvin yksinkertaista. Suosittelen!
0
0
Raportoi ongelmasta
Z
Toimii!
Kotistudiossa satunnaiseen useamman muusikon kuuntelun järjestämiseen hyvä peli. Täyspäiväiset ammattilaiset katselkoon muita vaihtoehtoja.
0
0
Raportoi ongelmasta
l
Riittävä kotioloihin
Ostin tämän vahvistamaan klikkiä nauhottaessa sähkörumpuja. En tarvitse edes kaikkia kanavia. Toimii tarkoitukseeni riittävän hyvin. Akustisten rumpujen kanssa ei riitä voima tässä, mut sähköisten kans riittää. Erittäin pieni koko yllätti, koska en lukenut tuoteselostetta tarpeeksi tarkkaan. Hyödyllinen työkalu.
0
0
Raportoi ongelmasta
M
Pieni ja näppärä kuulokevahvistin
Näppärä kuulokevahvistin, johon saa useat kuulokkeet kiinni. Omana tarpeenani oli saada useat kuulokkeet kiinni samaan äänilähteeseen ja siihen tämä soveltuu mainiosti. Liimasin kaksipuoleisella teipillä laitteen pöydän nurkalle kiinni, jolloin jokainen voi itse helposti säätää kuulokkeidensa äänenvoimakkuuden sen mukaan mikä omille korvilleen on sopiva.
0
0
Raportoi ongelmasta