J
Hyvä aloitushuilu
Hyvä hintalaatusuhde; suosittelen jos ei tiedä kestääkö soittoinnostus pidempään. Soitin tällä ensimmäiset vuodet, hyvä ääni ja kelpo huilu oli myös opettajani mielestä. Alaäänet soivat tällä jopa helpommin kuin nykyisellä huilullani, mikä aloittelijalle hyvä. Kun jäi seuraavan huilun varjoon (soittamatta) vähän pidemmäksi aikaa, korkki kuivui ja irtoaa helposti ellei kostuta. Myös jonkinlainen napse on joihinkin läppiin ilmaantunut kun ei ole huollossa koko aikana (4v) käynyt.
0
0
Raportoi ongelmasta
AL
Vieläkin soi!
Kyseisen huilu on soinut jo useita vuosia, musiikkikoulun opastuksella erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa. Kerran se on käytetty vuosihuollossa, mutta muuten huilu on toiminut moitteettomasti, ilman ongelmia. Hinta on jopa pudonnut 6 euroa siitä kun minä sen ostin ja tuohon rahaan siinä on pilli millä pärjää aika pitkälle ihan oikeissa esityksissä!
2
0
Raportoi ongelmasta
Å
Tosi hyvä
Ostettu aloittelevalle nuorelle ensimmäiseksi huiluksi, toimii oikein hyvin, sointi ei tietysti yhtä kirkas kuin laadukkaammissa soittimissa, mutta todella hyvä tämän hintaiselle soittimelle. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä.
2
0
Raportoi ongelmasta
J
I can't believe you could really get a proper flute at this price point! I'm a beginner with flutes but it feels really high quality and the flute itself looks really nice!
1
0
Raportoi ongelmasta
S
Hinta/laatu kohdallaan.
Aloittelijalle hyvä huilu, hintansa arvoinen. Takuu toimi moitteetta.
1
0
Raportoi ongelmasta
T
Huilu on ihan hyvä
omaan käteeni tämä huilu ei istu ihan niin hyvin kuin aiempi huiluni.
1
0
Raportoi ongelmasta
E
Vasta aloittelijana ei paljoa kokemusta,mutta hintaisekseen
tuntuu hyvältä aloittaa soittoharrastus.Pitää vireen ja on hyvän näköinen.Varmaan soitinta moneksi vuodeksi.
tuntuu hyvältä aloittaa soittoharrastus.Pitää vireen ja on hyvän näköinen.Varmaan soitinta moneksi vuodeksi.
1
0
Raportoi ongelmasta
N
Hyvä huilu
Ostin huilun jotta voisin soittaa sitä Jethro Tull cover bändissä ja nykyään minua kutsutaan Ian Anderssonin uudelleentulemiseksi.
1
0
Raportoi ongelmasta