A
Hintaisekseen erittäin pätevä!
Kokopuinen, made in Europe akustinen kitara alle 100¤? Uskomatonta!
Tilasin kyseisiä kitaroita kolme, joista halusin valkata parhaimman. Näin koska tiedän halpojen kitaroiden laadun vaihtelevan suuresti. Ja nämä kolme kitaraa olivatkin sekä puun estetiikalta, että soundiltaan varsin erilaisia. Karsin yhden pois jo pelkän ulkonäön kannalta ja kaksi kokeilemaani olivat soundillisesti hyvinkin erilaiset. Toisen ääni oli todella bassokas ja avoin (kannen kuusen syyt olivat isot) ja toisen tiukka (kannen syyt tiheässä). Syy soundilliseen eroon siis mitä ilmeisemmin siinä mikä kansi sattuu kohdalle.
Kokonaisuudessaan kitara on todella hyvä hintaisekseen. Olisin voinut maksaaa 3x enemmän ja olla silti tyytyväinen. Työn jälki ei ihan A-luokkaa, pieniä liimajälkiä löytyy ja reunalistassa pieni värivirhe osittain.
Kuten vaahterassa yleensä voi näistä kitaroista löytää upeat loimukuviot kuten valitsemani yksilön takakannessa. Toisissa yksilöissä taas vaahterasta löytyi "rumia" kuvioita, mutta se on ihan katsojan silmästä kiinni.
Voin suositella ehdottomasti tätä mallia! Tarjoaa sen mitä lupaa. Yksilöiden erot tosin suuret.

1
0
Raportoi ongelmasta
TS
Hyvä perustason kitara
Tämä on ensimmäinen omistamani klassinen kitara ja mielestäni sopiva aloittelijalle. Kitara ei pysynyt aluksi vireessä mutta hetken soiteltua huomasin että vire säilyy jo paljon paremmin.
Kitaran ääni on miellyttävä ja pehmeä. Äänenvoimakkuutta kitarasta lähtee hyvin. Soittotuntuma on myös melko hyvä. Olisin itse toivonut hieman isompia nauhoja mutta totuttelun jälkeen asiaa ei oikeastaan huomaa.
Työn laatu on mielestäni hintaisekseen hyvää. Nauhat ei suuremmin pilkota otelaudan sivuilta eikä räminöitä ole ilmennyt. Kielet olivat melko korkealla mutta nylonkielisissä kitaroissa tämä tuppaa olemaan standardi. Ulkonäöltään kitara on hieno: lakkapinta on kiiltävä ja tuntuu myös kestävältä.
Olen ollut tyytyväinen ostokseen. Kitara sopii hyvin satunnaiseen soitteluun ja opetteluun ja riittää minun tarpeisiini vielä varmasti pitkäksi aikaa!

6
0
Raportoi ongelmasta
VJ
Ostin kaverille synttärilahjaksi. sopiva nuotiolla soitettavaksi. Eikä ole liian kallis, että voi kuskailla myös mukana.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Hyvä Ensi kitara
Ostin tämän ensimmäiseksi Akustiseksi kitaraksi. Soi hyvin ja äänekkäästi. Kielet hieman korkeammalla kuin kalliimmissa kitaroissa. Harmi että ulkonäkö vaihtelee suuresti; toisissa on takakannessa kauniit loimukuviot, omassani ei ollenkaan. Värikin on haaleampi kuin kuvassa.
Mutta ensi kitaraksi parempi kuin hyvä.
Mutta ensi kitaraksi parempi kuin hyvä.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Hyvä peruskitara
Ostin tämän lahjana ensimmäiseksi kitaraksi hieman iäkkäämmälle sukulaiselleni.
Soittotuntuma on kevyt ja ääni on selkeän kirkas, ehkä hieman alapäävoittoinen. Tehdasasenteiset kielet soivat korvaani melko tunkkaisesti, joten vaihdoin oitis uudet.
Kokopuinen kansi on komea ja lakkaus ynnä muu viimeistely tehty huolella. Kaksi nauhanpäätä törrötti hieman yli otelaudan, mutta tämä hoitui viiden minuutin viilauksella kuntoon.
Myös lahjan saaja tuntuu olleen erittäin tyytyväinen ja kertoo kitaraa enemmän soittavien kavereidensakin kehuneen.