N
Ostaisin uudestaan
Suljetut bassojyrät. Ostin kotistudio- ja viihdekäyttöön.
Mukana tulee pussukka, vaihtopadit, 6,3mm adapteri ja lyhyt sekä pitkä piuha, jotka napsahtavat mukavan jämptisti niin adapteriin kuin kuulokkeisiin.
Nämä eivät ole suljetusta rakenteesta huolimatta ole mitkään peltorit, mutta blokkaavat kivasti esim. liikenteen ääniä sekä ärsyttävien pikkulintujen piipitykset ynnä muun melusaasteen. Kuulokkeet vuotavat myös ulospäin kohtuullisesti, joten esim. kovaa tulevan klikin ääni lauluja nauhoitellessa voi mikrofonista ja sen asettelusta riippuen tulla aika pahastikin läpi.
Kuulokkeita päähän ensi kertaa laittaessa huomio kiinnittyi (no ainakin minulla) väkisinkin sankojen epäinhimilliseen puristukseen. Aivan liian kireät ainakin omaan nuppiini. Kyllä näissä vaan ois hyvä olla jonkinlainen säätömahdollisuus. Päädyin yrittämään sankojen "väsytystä" pukemalla luurit sohvani käsinojalle muutamaksi yöksi. Auttoi marginaalisesti. Tämän jälkeen päädyin käyttämään raakaa voimaa ja taivutin surua tuntematta hullusti nauraen sankoja päälaen kohdalta, joka auttoi jo huomattavasti enemmän.
Äänikuvaa en lähde sen enempää millään viinitermeillä kuvailemaan, mutta voi juku kun näissä piisaa bassoa kivasti. Ja syvää bassoa. Tästä huolimatta kunnon tykityksessäkin soundi pysyy todella kivasti balanssissa. Soundi on muuten aika "hifi" eli oikein mukava kuunnella, mutta toisaalta miksatessa joku voisi varmasti toivoa oikeutetusti vähemmän armeliasta toistoa.
Tykkään näistä enemmän kuin esim. saman firman täysin erilaisista 668B luureista. Olen sen verran tyytyväinen, että jos naapurin koira syö nämä huomenna, niin tilaan aivan varmasti sankojen säätömahdollisuuden puutteesta huolimatta toiset samanlaiset.

1
0
Raportoi ongelmasta
m
Decent value for money, but build quality is questionable
I had been using several pairs of HD662F, each one lasting well more than a year before breaking down (one of the speakers muting thanks to shabby wiring), and decided to test these ones since they were a new entry in the 662 line.
The reasons I liked 662F were clear, balanced sound and good muffling, and while the muffling was good even with the new streamlined headband design, the sound wasn't exactly what I was looking for; instead of a more neutral response with controlled bass, it had hissing trebles and rumbling bass. Some reviews said to cover some of the inner speaker holes with tape for better sound, but it didn't really help and fiddling with it felt like a waste of time. Eventually I got used to the sound, but I still missed the previous clarity of ).
Only after few months of use, the new detachable cord jack with its flexible tip started to loose up. Going out for a trip (which I rarely did with the old 662 designs since they have a solid 2,5 meter cable; this one came with both 1 m and 3 m cables) ended up being the finishing blow and once again I found myself with the other speaker dead. Compared to all the previous 662Fs, this pair lasted only few months (consisting of 99% desk use and extremely rare "mobile" use).
Afterwards I decided to invest more for a pair of AKG K-271 MKII (K-271 being the design that Superlux plagiated for their old 662 line), and the moment I put them on I felt the familiar clear & neutral sound of 662F (without any unneeded fiddling) and as a bonus they were extremely comfortable to wear (less pressure on my big head and big ears without any significant compromise in muffling), so I definitely recommend getting them over any Superlux 662 version if you take your audio seriously.

B
Hämmentynyt
Nyt täytyy myöntää, että kokemusta on lukuisista kuulokkeista, mutta ei mistään high end -sellaisista. Näiden soundi on outo. Nämä kuulostavat aivan erilaisilta kuin mitkään muut kuulokkeet joita olen käyttänyt. Sointi on avara, mikä on sinällään hyvä. Mutta kaikki ääni kuulostaa jotenkin aineettomalta ja ponnettomalta. Klassisessa musiikissa se voi toimia, mutta rytmimusiikki kuulostaa tyhjältä. Näillä ei voi oikein miksata, kun soittimet kuulostavat niin erilaisilta kuin muilla kuulokkeilla ja kaiuttimilla. Eivät kelvanneet pojallekaan pelien pelaamiseen, kun räjähdykset häviävät jonnekin eetteriin. Diskantit ovat erittäin kirkkaat.
Olenko vain tottunut huonompiin kuulokkeisiin? Ehkä, mutta näihin en meinaa tottua. Äänen laadun suhteen olen hämmentynyt.
Kuulokkeet ovat erittäin miellyttävät päässä. Mukana tulevat velour-tyynyt ovat erittäin mukavat. Mukana kaksi eri pituista johtoa.

A
Parannus vanhasta versiosta
Vanhaan HD662:n verrattuna Evoissa on irroitettava piuha (mukana tulee lyhyt ja pitkä). Feikkinahkaisten pehmusteiden lisäksi mukana tulee vaihdettavat veluuripehmusteet, joista molemmat vaihtoehdot ovat edellistä versiota huomattavasti pehmeämmät. Headband on edelleen itsestäänsäätyvä, mutta Evossa paremmin pehmustettu kuin vanhassa mallissa. Puristusvoima on kovempi kuin vanhassa mallissa.
Toisin kuin edelliset omistamani HD662F:t, nämä kuulokkeet eivät ole erityisen neutraalit, pintä V-käyrää tuntuisi olevan. Ei haittaa itseäni. Bassotoisto on omituisesti uskomattoman voimakas ja syvä, muttei silti tunnu väärältä tai luonnottomalta.
Hintaan nähden ei tule parempia kuulokkeita mieleen.

a
Toimivat halpiskuulokkeet
Halusin suljetut kuulokkeet ulkokäyttöön ja silloin kun kotosalla meteliä. Näissä yhdistyi halpa hinta ja hyvät arvostelut joten päätin kokeilla.
Hintaisiksiin hyvät vaikka avonaisiin tottuneina tulikin alkuun hieman klaustrofobinen fiilis. Blokkaavat hyvin äänen ulkoa sekä oman kuuntelun melun muita häiritsemättä.
Alkuperäiset keinonahka tyynyt jokseenkin hiostavat mutta mukana tuli myös velourit joilla mukavuus nousi huomattavasti.
Ääni on hyvä (varsinkin hintaiksekseen) muttei kuitenkaan missään 100+ euron hifi luokassa täysin vertailukelpoinen. Basso jytisee ja stereokuva ja kirkkaus on ok mutta paikotellen tietyt taajuudet nousee hieman värittyneesti esille liikaa.
Loistavat edulliset kuulokkeet ulkokuunteluun, julkisiin ja meluisiin tilanteisiin. Eikä tule suru puseroon jos häviävät tai menevät rikki hinnan huomioon ottaen. Kotonakin toimivat mutta jos ei ole meteliä niin mieluummin otan kalliimmat avoimet kuulokkeet käyttöön jotta soundi "hengittää" enemmän.