TF
Capo on aina Capo
Mainio pikku kapistus aina silloin kun tuntuu että soinnut kulkee samoja vanhoja ratojaan. Pistä tämä kiinni summittaiseen kohtaan kitaran otelautaan ja luo jotain uutta. Vaikka sointupolut ovatkin periaatteessa samoja, uudessa kohtaa taipaletta niistä saattaa paljastua uusia asioita.
Epäsäännöllisessä käytössä 8 vuotta, ja tämän capon kumiosat tuntuvat ja näyttävät kuin uusilta. Hyvin tehty ja laadukas kapistus kerrassaan sähkökitaralle ja rautakieliselle akustiselle kitaralle.
Epäsäännöllisessä käytössä 8 vuotta, ja tämän capon kumiosat tuntuvat ja näyttävät kuin uusilta. Hyvin tehty ja laadukas kapistus kerrassaan sähkökitaralle ja rautakieliselle akustiselle kitaralle.
2
0
Raportoi ongelmasta
F
Säädettävä kapo joka toimii
Ensimmäinen kapo jonka ikinä ostin, ja ei ole ollut tarvetta toiselle.
Tässä kohtaa voisi jo sanoa että 'nuff said, mutta annetaan vielä kehut siitä, että on tosiaan kestänyt vuosia käytössä ja on vielä säädettävissä oleva kapo, joten kitaran kaulan paksuus/ohuus ei tule olemaan ongelma.
Toimii. Negatiivista en ole tästä vielä keksinyt varsinkaan tähän hintaluokkaan joten tuolla sanalla tämä on summattavissa.

A
Työjuhta
Jos capoilla olisi työjuhta, tämä se kai olisi. Toimii yhtä lailla niin akustisella kuin sähkökitarallakin. Capolle tärkeä kumiosa on tässä kestävä ja tarkkaan muunnetun vireen pitävä (halvemmissa capoissa kumi on joustavaa / pehmeää, mikä tuo usein vireongelmat tullessaan).
On kestänyt kovaa käyttöä ja lukitusmekanismi on hyvä, kunhan sen säätää riittävän kireälle.
On kestänyt kovaa käyttöä ja lukitusmekanismi on hyvä, kunhan sen säätää riittävän kireälle.
0
0
Raportoi ongelmasta
TF
Low price and does the job
I've used this capo now for a while and it works just great with different acoustic guitars. Easy to adjust, easy to set and looks simple - doesn't look like a giant peace of metal/plastic like some of the others.
0
0
Raportoi ongelmasta
KP
Hyvät säädöt
Näppärä ja helppo käyttää. Erityisesti pidän siitä, että puristusta on mahdollista säätää, jolloin voi hakea optimaalista puristusta eri kitaroille ja välttää näin ylinousevaa virettä.
0
0
Raportoi ongelmasta
G
Great capo but...
Great capo for both electric, steel and nylon stringed guitars with easy to use design. You should however be aware that at least on the few acoustic nylon stringed guitars the capo couldn't be used past the 5-6th fret due to not being wide enough to clamp all the strings down. For everything else besides that, absolutely wonderful.
0
0
Raportoi ongelmasta
S
Kätevä
Bassojen ja kitaroiden kaulan suoruutta säädettäessä Tärkeä työkalu. Puristusvoima kulma ja pituus on riittävä, esim. 5-kielisen basson säätöön. Hyvä peli myös ensisijaiseen tarkoitukseensa eli Capona.
0
0
Raportoi ongelmasta
I
Does exactly what it needs to!
Easy to use and gets the job perfectly done!
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Works great
Inexpensive, yet quality feeling capo which is easy to throw on and take off after initial adjustment. Stays in place while playing. Can't really say a bad word about it!
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Tekee sen mitä pitääkin. En keksi mitään parannettavaa.
0
0
Raportoi ongelmasta