A
Edullinen pedalboard
Laadukkaan ja tukevan oloinen lauta edullisesti. Laudassa on tehtaalta tullessa velcro jo valmiiksi kiinnitettynä. Mukana tulee myös rulla velcroa pedaalien takapuolelle kiinnitystä varten sekä kantolaukku, joten tämä on valmis paketti (virtalähde poislukien). Virtalähteen kiinnitys tapahtuu elastisilla nauhoilla, jotka saattavat olla joidenkin mielestä hieman hutera ratkaisu. Virtalähteen vaihto ainakin on vaivatonta.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Mainio peruslauta
Palmer tekee hyviä tuotteita. Tämä lauta on aktiivisessa käytössä, siihen saa (ainakin omiin tarpeisiini) aivan riittävän määrän pedaaleita mahtumaan (yleensä 6-9kpl). Alle mahtuu moitteetta Voodoo Lab Pedal Power 2 Plus virtalähde, joskin senkiinnitys ei ole aivan niin jämäkkää kuin kilpailevan yhtiön tuotteissa.
Ainoa miinus on laudassa kiinni olevat velcrot, jotka lyhyen käytön jälkeen alkoivat hieman rispaantumaan. Nuohan voi tarvittaessa uusia, eli siinä ei ole ongelmaa - ja rispaantuminen on muutenkin hyvin vähäistä.
Laukku on kestävä ja kevyt kannettava. Taskuun mahtuu piuhat ja laudan + pedaalien lisäksi mukanani kulkee aina myös nuottikansio kätevästi.
Voin suositella.

P
Hyvälaatuinen lauta. Kaikki toimii erinomaisesti. Suosittelen.
0
0
Raportoi ongelmasta
a
Loistava lauta kovaankin poljentaan
Tukeva, omiin tarpeisiin juuri oikean kokoinen lauta jonka alapuolella myös paikka powerille.
Itsellä on laudassa kiinni Blackstarin putkinupin kanavanvalitsin, viritin, gate-pedaali, useampi minipedaali ja parit säröt joten yllättävänkin tilava lauta kyseessä. 3M DualLock puree laudan omiin velcropintoihin kuin tauti eikä pedaalit irtoile kovassakaan poljennassa.
Laudan välirimat ovat myös säädettävissä.
Kaiken kaikkiaan Palmer MI Pedalbay on erinomainen valinta kaikille, jotka etsivät luotettavaa, käytännöllistä ja monipuolista pedaalilaudan ratkaisua. Kestävä rakenne, käyttömukavuus ja monipuolisuus tekevät siitä ehdottomasti hintansa arvoisen. Mukana tuli myös tilava gigbag laudalle pedaaleineen.

K
hyvä halpislauta
Tuli kotitarvesoittoon puolelle tusinaa pedaalia laudaksi ja hyvin jäi vielä laajennusvaraakin. Tarranauhat valmiina ja vastapuolta reilu rulla mukana. Suht tukeva, en tosin minkään keinupedaalin kanssa ole koittanut, mutta silkkaa metallia tuo on. Johdonkiinnikkeitä saisi ehkä olla mietitty paremmin, mutta nippusiteet ei maksa kaupassa paljoa :)
0
0
Raportoi ongelmasta
AR
Very good inexpensive board
Pretty good board. Had a little trouble placing my pedals on it, size-wise, but it's all good now. Robust, cheap.
0
0
Raportoi ongelmasta
M
Erinomainen pedaalilauta
Palmer MI Pedalbay 40 on oikein erinomainen pedaalilauta johon mahtuu mukava määrä pedaaleja (löytyy myös pienempää ja isompaa kokoa olevat laudat). Runko on tukevaa tekoa ja löytyy säädettävät jalat kulman säätämiseksi. Velcro on kiinnitetty lautaan tukevasti ja mukana tulee riittävästi velcroa pedaalien kiinnittämiseen. Laukku on topattu ja tukevaa tekoa eli kestää peruskäyttöä oikein mukavasti. Keikoille kannattaa kyllä kovaa laukkua harkita.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Todella kevyt ja mukava käyttää mukana tulevan laukun kanssa. Sen verran toimiva pedaalilauta, että pedaalikuumeen kasvaessa hankin samaa sarjaa luokkaa suuremman laudan. Tähänkin mahtuu helposti n. 8 pedaalia. Suosittelen.
0
0
Raportoi ongelmasta
J1
Perus hyvä pedalboart
Omassa käytössä 8:lle pedaalille. Padaalit mahtuvat hyvin kahteen riviin ja virtalähteen saa kiinnitettyä helposti pohjaan.
0
0
Raportoi ongelmasta
EF
Excellent pedalboard
Sturdy construction, enough space for 4-7 pedals depending on size, good bag for carrying (retains its shape), relatively cheap.
0
0
Raportoi ongelmasta