Li
Ei paha.
Ostin tämmöisen vaimolle kun hän innostui piano hommista ja hyvin on varastossa kestänyt eli sietää myös vuosien kosteutta ja käyttämättömyyttä vallan mainiosti toisin kuin avioliitto.
Ja tuotteessa on ehdottomasti parasta se että se jäi minulle avioerossa ja laitoin sen myyntiin ja sain siitä enemmän kuin maksoin eli säilyttää arvonsa.
Suosittelen!

40
1
Raportoi ongelmasta
A
Edullinen syntikkaständi
Millenium KS-1010 kuuluu joka soittokämpän vakio varaosiin. Täyspäiväistä käyttöä tuote ei silti pidemmän päälle kestä, itselläni vääntyi lähes viikottaisessa käytössä (roudaus, purku/kasaus) käyttökelvottomaksi noin neljässä kuukaudessa. Hintaansa nähden ständi on kuitenkin erittäin kätevä tarvike tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja voi kestää vuosia esimerkiksi huolellisessa treenikämppä käytössä.
Millenium KS-1010:n saa ahdettua mitä pienimpiin tiloihin. Tavallisesti jätän sen pakkaamatta esimerkiksi autoon, ja työnnän sen sitten viimeiseksi johonkin rakoon. Näin se ei aiheuta juuri minkäänlaisia roudauskustannuksia.
Ständin materiaali on ohuehkoa metallia, joten se on kevyt kantaa. Ständi saattaa kuitenkin ottaa helposti kolhuja tai pahimmillaan vääntyä lähes olemattomasta syystä. Pidemmän päälle metallitangot myös saattavat kaareutua itsestään hieman. Tämän takia en suosittele tuotetta esimerkiksi studiokäyttöön, jossa arvostetaan tuotteen pysyvyyttä. Myös ahkerassa livekäytössä ständi tuppaa alkaa heilumaan.
Nikama, jolla säädetään telineen korkeutta on näppärä vetomekanismiin perustuva pyöreä alusta, joka helpottaa asettelua etenkin kovassa kiireessä. Mekanismin toimivuudessa tai kestävyydessä ei ole ollut lainkaan moittimista, kunhan muistaa rasvata kitkalle altistuvat pinnat.
Telineen ylä-ja ala osien päissä olevat kumiset pehmusteet toimivat hyvin estämällä ständin liikkumisen. Myös kosketinsoitin, etenkin painava sellainen pysyy telineen päällä hyvin. Yleinen huteruus kuitenkin aiheuttaa turvattomuuden tunnetta ainakin kalliimpien syntikoiden kohdalla. Millenium KS-1010 onkin tehty lähinnä perus keyboardien ja muiden kevyiden koskettimien tueksi.
Muut niin sanotut irtoavat osat pysyvät kiitettävästi paikoillaan. Tuotteen hintatason huomaa kuitenkin etenkin viimeistelyssä, joka on hyvin rosoinen.

2
0
Raportoi ongelmasta
r
Tähän hintaan aivan loistava
Mielestäni todella hyvä kiippariständi tähän hintaan n.10kg rolandin alla ei ainakaan mitään ongelmaa vakaudessa tai missään muussakaan. Vaikka sen nostaisi ylös niin että voi seisaaltaan soittaa ei huoju.
Muuta en osaa tältä odottakaan koska en ennen mitään tälläistä ständiä ole omistanut.
Muuta en osaa tältä odottakaan koska en ennen mitään tälläistä ständiä ole omistanut.
1
0
Raportoi ongelmasta
t
Toimii, mutta ei erittäin kätevä.
Tekee juuri sen mitä pitääkin. Tukeva eikä heilu ellei heiluta.
Knappi josta lukitus pitää avata telineen taittamiseksi on ärsyttävän hankala ja sitä täytyy aina vetää yhdellä kädellä kun toisella pistää telineen kasaan. Eipä se iso vika ole, mutta jos joka päivä pitää taitella kasaan, se alkaa hieman ärsyttämään varmasti.

J
Solid stand for the price
I bought this for my 61 key midi keyboard in my home studio. It did what I expected. No complaints. For heavier use, I would recommend a bit more sturdier one.
0
0
Raportoi ongelmasta
N
Millenium KS-1010
Hoitaa tehtävänsä huomaamattomasti eli hyvin. Soitin ei pääse liukumaan ja säätäminen helppoa. Kannattaa panostaa tähän halvimman mallin sijaan.
0
0
Raportoi ongelmasta
L
Hoitaa hommansa hyvin
Odotin paljon huonompaa laatua (perustuu kokemuksiin muista millenium-tuotteista). Tämä oli kuitenkin positiivinen yllätys. Teline on oikein jämäkkä eikä tarvi pelätä keikkumista. Kumiosat liukuu, joten telineeseen saa pienemmätkin koskettimet. Kumit saisivat kuitenkin olla vähän pitävämmät. Lukkosysteemissä on vähän löysää, mutta siitä ei kuitenkaan koidu mitään haittaa.
1
0
Raportoi ongelmasta
J
Tekee juuri sen mitä pitää.
Pitää digitaalisen pianon pystyssä ja tukevasti. Yksi pehmuste jalka hieman vinossa niin työnjälki 4/5, mutta se menee kuitenkin piiloon pianon alle.
0
0
Raportoi ongelmasta
O
Hyvä ja halpa jalka
Tekee työnsä niin kuin pitääkin ja hyvin pystyy säätämään korkeutta
0
0
Raportoi ongelmasta
OL
Aika hyvä tuote aloittelijoille hinta laatu suhteen. Taittuva, helpottaa pienessä huoneessä.
0
0
Raportoi ongelmasta