Sivun sisältöön

Millenium CBC-Set 03

1027 Asiakkaiden arviot

3.9 / 5

Käsittely

Vakaus

Työnjälki

Millenium CBC-Set 03
18,60 €
Kaikki hinnat sis. ALV:n
Varastossa
1

552 Arvostelut

V
Lisäpuomi rumpusettiin halvalla
VeePee 12.01.2014
Halusin lisätä toisen crash-peltipädin sähkörumpusettiini mahdollisimman edullisesti, joten tämä puomi oli helppo valinta.

Säädöt ovat enemmän kuin riittävät (puomin saa juuri siihen asentoon ja kulmaan kuin haluaa - tässä on esimerkiksi yksi nivel enemmän kuin Rolandin omissa puomeissa mikä on TODELLA hyvä juttu koska setissäni on hieman ruuhkaa eikä tilaa ole senttiäkään ylimääräistä), kiinnikkeet ovat jämäkät ja toimivat.

Ainoa pieni miinus on omituinen kilisevä häiriöääni jonka tarkkaa lähtöpaikkaa puomissa en ole onnistunut selvittämään - voi olla että jokin kiinnike on vaan liian tiukalle väännetty ja se kitisee kun paukutan crash-pädiä. Eipä tuo näemmä ole liikaa vaivannut kun en ole jaksanut sen kummemmin selvittää. =)
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

G
Grimbe 20.12.2014
Kätevä symbaaliteline. Hinta on halpa ja laatu on mielestäni siihen nähden jopa parempaa. Tällä telineellä saa pellin istumaan melkein minne tahansa.
Pysyy hyvin paikoillaan. Kertaakaan ei ole symbaali notkahtanut, eikä ole tarvinnut kiristellä. Ei siis laadukasta tasoa, mutta ajaa asiansa todella hyvin.
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

J
Käytän pienemmille symbaaleille
Jazu 23.03.2025
Käytän splasheille ja Bell symbaaleille, ihan hyviä kevyempään käyttöön johon ne tilasinkin, en tiedä kestäisikö raskaampaa käyttöä kuinka mutta tähän tarkoitukseen juuri sopiva tuote. Ei oo hinnalla pilattu joten en odottanutkaan mitään pro tason telinettä.
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

A
Vaihtelevaa tasoa
Tuntematon 08.02.2016
Tilasin kaksi tuotetta. Molemmissa yhtä kiinnityskohtaa ei saanut millään tarpeeksi tiukasti kiinni. Toinen luisti pikku hiljaa ja toinen ei pysynyt ollenkaan paikoillaan. Tämän sain korjattua onneksi molemmissa erkkarilla. Minulla tosin on kolmaskinkin milleniumin teline, jossa on aivan samanlainen kiinnitysmekanismi, mutta se on toiminut hyvin muutama viikkoa jo Tämän lisäksi pehmusteet eivät ole riittävän hyvät. Toinen telineistä hajosi uudesta kohdasta toisen soittokerran jälkeen.

Kuitenkin toinen teline toimii erkkarilla. Hintakin on kyllä halpa, että jos haluaa ottaa riskin niin tuote saattaa toimia tai sitten ei.
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

O
Edullinen ja toimiva
Ottopoika 17.12.2018
Tämä teline on omassa käytössäni ollut cajon-setin pikkupellin ständinä ja siinä tarpeessa teline on hoitanut hommansa erinomaisesti. Vaikka puran ja kokoan rumpusetin jokaisten treenien jälkeen, telineen kiinnitys on säilynyt napakkana ja pitää hyvin asentonsa. Erinomainen hinta-/laatusuhde!
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

A
It's what you would expect.
Tuntematon 14.01.2016
For handling the cheap stand has parts that need a lot of force and torque in order to stay in place, and usually I just ended up not using the boom arm at since it might cause the cymbals to tilt upside down.

For stability, I could recommend it to holding splashes, but nothing more.

The pipe of this stand is also ridicilously long considering the weight it can actually hold, so if you want a "neat" set up, I would definetly recommend going for something else.
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

T
Hoitaa asiansa
Tuomasdrummer 11.05.2017
Nämä puomit ovat hyvä lisä rumpusettiin. Säädöt ovat hyvät ja toimivat, symbaalin saa käytännössä mihin asentoon tahansa. Pysyy myös hyvin paikoillaan, ei ole tarvinnut kiristellä. Ja hintakin on halpa. Varmasti kalliimmat puomit ovat laadukkaampia, mutta tämä toimii erittäin hyvin.
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

BL
Oivallinen ei-vaativii tilanteisiin
Beer League Drummer 22.01.2025
Annan clampille 5 tähteä, koska se on juuri sopiva omaan käyttöön eli pienen lisäpellin asennukseen. En kuule mitään häiriökilinöitä tms. ja säätö- kiinnitysosat toimivat moitteettomasti. Samaa telinettä käyttää treeniksellä parikin kovakätistä rumpalia ja valittamista ei ole ollut lainkaan. Ostan tyypillisesti simppeleihin splash yms max 16" peltiasennuksiin edullisempaa tuotetta ja raskaampien ykköspeltien kanssa on mielestäni lisäpanostus järeämpään clampiin paikallaan, jotta kokonaisbudjetissa on jotain järkeä. Näin amatöörinä täytyy toimia.
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

A
Symbaalipuomi
Tuntematon 21.07.2016
Minkäänlaista huonoa sanottavaa en tästäkään Millenium-tuotteesta löydä, hyvin on puomi ja pikkupelti pysynyt paikoillaan kertakiristyksellä. Jos vastaavaa joutuisi rideä varten suunnittelemaan niin vasta silloin olisin valmis maksamaan "merkkituotteesta" nelinkertaisesti.
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

M
Maso 27.08.2017
Rumpuihin ostin lisä standiksi ja ajoi asiansa hyvin mutta popniitti kun tuosta varresta katkesi niinei ole enää käytössä. Muutaman viikon kesti. Jokin kilisevä ääni alussa kans kuului minunkin standistäni ja yhden nivelen sisällä oli jousi jotenkin huonossa asennossa, se korjaantui mutta nyt on sitten muuten rikki. En voi suositella heikkouden vuoksi kenellekkään.
Vakaus
Työnjälki
Käsittely
0
0
Raportoi ongelmasta

Raportoi ongelmasta

Millenium CBC-Set 03