BD
Täysin lyömätön hinta
Ostin kitaran varaosiksi. Varmaan ajaa ensisoittimen asiaa, jos jälkikasvu haluaa kokeilla kitararointia.
Kitara on erittäin kohtuuhintainen, eli täten osat ovat erittäin edulliset. Kitarankaula yllätti postiivisesti, virittimet asialliset ja istui hyvin toisen "palacasterin" bodyyn. Omiin käsiin kaula miellyttävä soittaa, eikä esimerkiksi nauhan päät olleet koholla. Toki tilanne voi vielä muuttua talven kuivassa ilmassa.
Body on kevyt, ja keskirouttaus tehty allasmaiseksi. Maalipinta kaunis, ja osana helppo yhdistää standardikauloihin. Helppo koota eri yhdistelmiin. Vibratallan kammessa klappia, jota toki löytyy vielä monissa kalliimmissa isoveljissään.
Elektroniikassa säästetty. Mikrofonit menivät heti vaihtoon, tai koko Pickguard, joten täyttä kuvaa ei ole soundimaailmasta.
HB-tuotteiden kokonaislaatu on yllättänyt positiivisesti, joten oli helppo päätös tilata kitara varaosiksi uusiin projekteihin.
Toki hyvä pohja myös monipuolisiin modauksiin, jos vaihtaa kitaraan heti pickguardin.
Positiivista kaula, ja Bodyn visuaalisuus. Pieni kysymysmerkki pidemmällä aikavälillä on bodyn perusominaisuudet.

0
0
Raportoi ongelmasta
s
kokeilu
Päätin kokeilla strato-tyyppistä kun hinta oli kohdallaan.
Hieman hentoääninen, mutta tanakampiin soudeihin on muita laitteita joten tämä kelpaa kyllä.
Laatueroja näyttää olevan eri yksilöiden välillä paljon koska moni arvostelija kertoo huonosta vireessä pysymisestä ja säädöistä, itselläni taas pysyy erittäin hyvin jopa reippaasti kampea käyttäessä ja
säädötkin kohdallaan suoraan paketista.
Mutta: olisiko maanantaikappale kaulaa sillä nauhojen päät raastinrautakunnossa eli viilaa tarvittiin paljon. Muutama nauha myös koholla oli helpompi fiksata.
Hintaansa nähden hyvä ostos, kannattaa varautua kuitenkin parantelemaan riipuen yksilöstä.

J
Ostin kitaran halvaksi matkakitaraksi ja samalla projektiksi mistä voin päivittää mieleisen rokkikepin. Vaihtoehtoina oli tämä HSS- mikityksellä oleva kitara tai Squier bullet Strat. Suositusten perusteella ja omalla kokemuksellani hb:n kitaroista päädyin lopulta tilaamaan tämän.
Kitara oli päällisin puolin viimeistelty hyvin ja ulkonäkö miellyttää silmää. Kitaran säädöt olivatkin sitten ehkä enemmänkin suuntaa antavat. Kielet olivat säädettynä niin ylös että ilman kielien laskemista kitaraa ei pystynyt soittamaan. Samalla kaularautaa joutui säätämään että pääsi eroon ärsyttävästä fret buzzista mitä esiintyi enimmäkseen alemmilla nauhoilla. Kieliä ei kuitenkaan pystynyt laskemaan niin alas kuin on yleensä tottunut koska muutama nauhoista oli korkeamma kuin muut. Nauhojen heitto ei kuitenkaan ollut lopulta paha. Säädön ja soittamisen ohessa huomasin että kitara ei pysynyt kirveelläkään vireessä ja pienen tutkiskelun jälkeen huomasin että virittimet olivat ihan luokattoman huonot sekä satula oli liian korkea alemmilla kielillä. Virittimet vaihdoin hb:n lukkovirittimiin ja vireongelma poistui täysin sillä. Satula toimii mielestäni ihan riittävän hyvin ja pienen viilaamisen jälkeen sai jäädä paikoilleen kitaraan.
Kitaran mikit eivät soundimaailmaltaan häikäisseet yhtään. Tallamikki oli yllättävän kuuma, mutta se oli ehkä ainoa asia mikä mikissä yllätti. Keski- ja kaulamikki olivat taas hyvin voimattomat ja niistä puuttuu mielestäni täysin kirkassoundisuus.
Plekrasuojan alta paljastui yksi suuri mikkisyvennys. Tämä helpottaa omalta osaltani kitaran rakentelua koska voin plektrasuojaa vaihtamalla laittaa kitaraan vaikka h-h mikityksen.
Yhteenvetona kitara on hieno, mutta siihen sen positiiviset puolet kuitenkin rajoittuu. Kitarasta saa varmasti pienellä tuunaamisella ihan hyvän soittimen, mutta en kuitenkaan suosittele kitaraa ensimmäiseksi kitaraksi. Kitaran säätäminen vie aikaa ja kokematon soittaja joutuu kitaran kanssa tukeutumaan ammattilaisen apuun. Vireongelmat ja köyhät soundit tappavat helposti aloittelevan soittajan soittomotivaation. Projektiksi kitara on ihan hyvä ostos.

Edukas perus soitin
Hyvin toimiva. Hieman joutui kotona säätelemään kielien korkeuksia ja nauhojen päitä piti hio.
0
0
Raportoi ongelmasta
l
Heti soittovalmis
Tämä on kolmas ja halvin HB-stratoni ja yllättäen ensimmäinen, joka oli heti soittokunnossa. Otelauta oli käyttökelpoinen ilman hiomista ja kaulan säätö oli kunnossa. Virityskoneisto osoittautui paremmaksi kuin muutamaa kymppiä kalliimmassa mallissa, samoin talla. Kitara on tällaisenaan soittokuntoinen, mutta potikat olen vaihtanut, alkuperäiset ovat lähinnä tyyppiä on-off. Samalla voi korjata straton perinteisen kytkennän, jossa tallamikkiä ei ole kytketty tonepotikkaan. Mikit olivat aivan käyttökelpoiset, mutta vaihdoin paremmat toisesta HB-stratosta lukuunottamatta tallamikkiä, jossa on sellaisenaan mukavaa rosoa. Kun vielä tasoitin hiukan otelautaa, olen saanut muutaman euron lisäsijoituksella mainion soittimen. Samalla osoittautui, että HB-kitaroissa laatu ei aina seuraa hintaa, vaan halvimmassa jotkin asiat voivat olla parempia.
Päivitys: Kaula on käytössä osoittautunut miellyttäväksi. Se on ohuempi kuin kalliimmissa HB-malleissa ja tässä yksilössä hyvin toimiva. Olen tasoittanut otenauhoja vielä lisää ja laittanut tallamikin paikalle humbuckerin jostain 80-luvun alusta. Virityskoneistonkin olen vaihtanut astetta parempaan, samoin tallan kieliä kannattelevat palat olen vaihtanut kovempiin, ja tietenkin kielet ovat menneet vaihtoon. Perusrakenne on hintaan nähden niin hyvä, että tällaisia parannuksia kannattaa alkaa tehdä.

m
Ihan hyvä kapistus
Ostin ekaks kitaraks, ihan hyvä lähteä sillä liikkeelle. Satula on muovi, vaihdoin täältä ostetun norsunluun, änni muuttui paremmaks. Ehkä kielet olis vielä hyvä vaihtaa. Oon soittanut 1v päivittäin, oon tyytyväinen. Minusta hyvää kitara omaks iloks. Kaupanteko, pakkaus, toimitus ym. aivan ylivoimainen . Thomann rulez. Paras verkkokauppa ikinä mitä olen käyttänyt.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Good apple missing the mark
An amateur such as I am can not estimate the quality of a Premium guitar, but it is easy to notice major defects in a cheap one. Having been satisfied with a Squier Bullet I took a chance with this half that price Harley Benton. The first thing I noticed was the excellent paint job : the Candy Apple Red is perfect, and there were nothing wrong with the body. Then I removed the paper around the strings. The dot marker is missing from the fifth fret - bugger ! I couldn`t find it anywhere. The fretboard had signs of temperature changes so that could have been the reason for the loosening of the dot. Then, the grooves in the nut were carved so deep that the strings were sitting on the first fret. And maybe they tried to fix it by adjusting the action super loose : the strings were about 5 mm above the last fret. Surprisingly, the machine heads feel good : they work well. I can`t give a valuation of the sound because I haven`t played it electrically yet. I looked inside the guitar and found the dot marker there. I was going to return the guitar to Thomann, but then thought - this HB is still worth the 79 ¤, because the body alone is worth that. I managed to put the dot back, and the neck feels good. If you are looking for a cheap but good guitar, I would recommend any Squier, but remember : Instruments tend to be individuals, no matter how they look on paper. Funny thing : it had a "QC Pass" sticker on the back of the neck.
0
0
Raportoi ongelmasta
J
Hyvä aloittelijoille ja vähän jo osaaville.
Itse kitaran rakenne on yllättävän hyvä. Tuotteella on sopivasti painoa sekä kestävyyttä ja lisäksi vielä tyylikäs. Kitaran omat kielet kylläkin hieman vetkeät ja tärähtelevät, mutta ajavat kuitenkin asiaa. Nämä kuitenkin helposti vaihdettavissa.
Kitarasta löytyy kaikki laatukitaran ominaisuudet.
Äänenlaatukin on melko hyvä tällaiselle kitaralle.
Hintaan nähden ihan tyytyväinen.
Kitarasta löytyy kaikki laatukitaran ominaisuudet.
Äänenlaatukin on melko hyvä tällaiselle kitaralle.
Hintaan nähden ihan tyytyväinen.
0
0
Raportoi ongelmasta
R
Hyvä eka kitaraksi ja nyt kun solittotaito on kasvanut, etsitään parempaa kitaraa
1
0
Raportoi ongelmasta
r
Hyvä peruskitara
Hyvälaatuinen kitara hintaisekseen. Viimeistelyssä ei juuri moitittavaa muutaman vuoden soittokokemuksella kotikäytössä. Ainoana miinuksena tremoloa käyttäessä yläsatula, joka saa kitaran epävireeseen kielten tarttuessa yläsatulaan.
0
0
Raportoi ongelmasta