L
Raskas, hieman särisevä, mutta muuten kelpo kitara aikuisille
Ensimmäinen sähkökitarani, yli vuosikymmenen akustisen rämpyttämisen jälkeen. En voi siis verrata kalliimpiin sähkökitaroihin. Kotioloissa soittamiseen ja opetteluun tämä kyllä kelpaa varsin hyvin. Muutamia moitteita, mitä on tullut vastaan:
- Etenkään nuorille aloittelijoille en voi suositella, vaikka halpa hinta houkuttaisikin. 4,3 kiloa on vähän turhan painava. Raskasta kitaraa ei tee välttämättä mieli nostaa, jolloin se jää helpommin telineeseen lojumaan kuin kevyt, ja orastava harrastus saattaa lässähtää siihen.
- Mikrofonien valintavipu on huteran oloinen keskiasennossa. Heiluu ja tuntuu että saattaa mennä ennen pitkää rikki.
- Molemmat E-kielet särisevät soittaessa. Ohuemmasta särisi vain 5. nauha, minkä sain hieman hiekkapaperilla hankaamalla loppumaan, kun kuului vahvistimenkin läpi. Paksumpi puolestaan särisee useammasta kohtaa, joskaan särinä ei kuulu vahvistimesta, niin ei häiritse yhtä paljon.
Edellisestä päästäänkin siihen, että kitarasta saa ääntä lähtemään hyvin ilman vahvistintakin, jolloin harjoittelu onnistuu naapureita häiritsemättäkin.
Muuta kritisoitavaa en kitarasta keksi. En osaa sanoa, onko ääneltään mitä verrattuna aitoihin Les Pauleihin, joskin koon puolesta tuntui melko suurelta, kun soitinliikkeessä pääsin pitelemään kunnon LP:tä käsissäni. Ulkonäöllisesti on juuri samanlainen kuin kuvissa.

2
0
Raportoi ongelmasta
PB
Black beauty for under 150€
The guitar is like most of the newer Harley Benton Les Pauls. This one is on the heavier side but it is a solid piece of guitar. I don't need anything more than this. It does the same work as the original brand.
I changed the pups to SH-1 at the neck and SH-4 at the bridge. It sounds fantastic and has lots of sustain

1
0
Raportoi ongelmasta
V
Hyvä ostos.
Pitää kohtalaisen hyvin vireensä jopa alkuperäisillä kielillä. Toimii, ei rätise eli sähköistys myöskin kunnossa. Tykkäsin. Hinta/laatusuhde erittäin hyvä.
2
0
Raportoi ongelmasta
MB
Mahtava tähän hintaan
Ennen tätä kitaraa olin soittanut muutamaa Gibsonia ja Epiphonea, mutta voin sanoa, että tähän hintaan tämä kapistus löi aikaisemmat ennakkoluulot ihan kunnarille.
Kitaran pickupit ovat aika vahvat, "brownint" näin englanniksi sanottuna, mutta ainakin Bossin Katana mk2:een liitettynä soundin saa myös todella puhtaaksi ja vahvaksi. Suosittelen kuitenkin soittamaan pienellä säröllä, että saa tästä kaikki mehut irti.
Työnjäljestä voin sanoa, että omassani ei ollut mitään silmäänpistävää, mutta säätämistä riitti. Tämä on kuitenkin tällä hinnalla oletettavissa. Säätöjen ja kielien vaihdon jälkeen kitara on kuitenkin todella hyvä soitettava. Ainut miinuspuoli, mitä tästä keksin on että remmin pitokohtia pitää ruuvata lähes päivittäin, sillä ne tykkäävät löystyä aika paljon. alle 200€ hintaan tuote on silti aivan uskomaton. Suosittelen kovasti aloittelijalle, joka tahtoo humbuckereilla varustetun tykin ja vaikkei jopa kokeneemmallekkin soittajalle harjottelukitaraksi.

P
Sähkökitara
Eka sähkökitara tuli ostettua ja on ollut kiva ja hyvä varsinkin jos tykkää kotona vaan soitella harrastus mielessä.
0
0
Raportoi ongelmasta
J6
Hinta laatu suhde loistava
Alle kahdensadan euron kitaraksi todella hyvä, työn laatu viimeisen päälle ja soitettavuus kohdillaan. Bentonit tänä päivänä on jopa parempia kuin ns merkkikitarat
0
0
Raportoi ongelmasta