x
Toimii kuten pitää
Eihän plektroista nyt hirveästi ole sanottavaa. Ostin nää paketin kykijäisiksi (kuten usein käy) enkä voi sanoa että katuisin. Muutama kommentti:
- Ote:
Tämä on se mistä se yksi tähti lähti pois kokonaisarvosanasta. Hikisissä sormissa ei pysy yhtä hyvin kädessä kuin esimerkiksi joissain plektramalleissa, joissa on jonkunlainen grippikuvio. Tämä on kuitenkin helposti korjattavissa lethermanilla tai vastaavalla terä-aseella, jolla voi viiltää itse sopivaa rosoa plektralle. Toki en näillä hinnoilla sellaista odotakkaan, mutta katson sen mainitsemisen arvoiseksi yksityiskohdaksi.
Plektrassa on toki itsessään jonkunlainen "hiekkapaperinen" pinta, kyllä, mutta kuten sanoin, itselläni se ei auttanut tarpeeksi. Pinta on kuitenkin parempi kuin mihin olen muissa, suurten brändien plektroissa törmännyt, jotka näihin verrattuna tuntuvat aika liukkailta. Siitä luonnollisesti plussaa.
- Pitkäikäisyys:
Kyllähän tämä on hyvin subjektiivista, varsinkin kun plektroilla on tapana kadota myös sinne parittomien sukkien mustaan aukkoon (syy miksi tälläinen paketti lähti mukaa). Itse grindcorea soittavana ja siten aika paljon sahaavana kitaristina, ne ovat kestäneet ihan hyvin treenejä ja keikkoja. Ainakin selkeästi paremmin kuin jotkin ohuemmat löytöplektrat.
Kaikin puolin ei hirveästi valittamista, eikä varsinkaan näillä hinnoilla. Kyllähän tässä saa koko rahan edestä plektroja.

0
0
Raportoi ongelmasta
M
Keskiverto satsi
Plektrojen laatu on hieman vaihteleva: pinnat ovat erilaisia karhennukseltaan eikä soittokärjen muoto ole aivan homogeeninen. Pletrat eivät liu?u kielten yli kovinkaan sujuvasti ja soittotuntuma on pinnan karkeudesta johtuen hieman töksähtelevä. - Suosittelen edullisuuden sijaan hieman kalliimpia plektroja...
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Erittäin hyvä plektra
Soitan nykyään tällä pelkästään kaikkia kitaroitani eli sopii kaikenlaiseen soitteluun. Sopivan jämäkkä, ei silti liian paksu. Karheahko pinta antaa hyvän ja tukevan otteen vaivattomasti, pysyy sormissa eikä putoa. On kuin sormieni huomaamaton jatke. Ei lohkeile ja kuluminen todella olematonta. Halpaa kuin saippua tämä paketti. Täydellinen tuote.
edit: vaihtunut dunlopin triangle 1.14mm tortex plektraan jonka malli ja isompi koko sopii käteeni paremmin. Myös materiaali on nyt vieläkin kestävämpää.
edit: vaihtunut dunlopin triangle 1.14mm tortex plektraan jonka malli ja isompi koko sopii käteeni paremmin. Myös materiaali on nyt vieläkin kestävämpää.
0
0
Raportoi ongelmasta
N
toimiii
se on plektra joka toimii, olen käyttänyt näitä kohta parivuotta en näe syytä vaihtaa.
0
0
Raportoi ongelmasta