V
Mixed feelings..
Huom! Tämä arvio toistaiseksi vain rakennussarjasta pakkauksen avaamisen ja osien tutkimisen ja tarkastuksen jälkeen, ei siis loppuun kasatusta, valmiista tuotteesta.
Tästä setistä on vähän sekavat tuntemukset: Tähän hintaan ei voi odottaa liikoja, mutta kuitenkin rakennussarja ylitti odotukset. Pienellä rahalla saa paljon, melkein kaiken mitä tarvitaan (vain värit puuttuu). Osien laatu on parempaa kuin odotin, mutta selvästi halpaa tuotantoa, joka tietenkin on ymmärrettävä tässä hintaluokassa.
Yksinkertaiset ja selkeät kuvitetut rakennusohjeet englanniksi ja saksaksi.
Koska en ole kasannut tuotetta vielä, en voi ottaa sähkökomponenttien laatuun toimivuuden osalta kantaa, mutta päällisin puolin silmäilyllä kaikki näyttää olevan kunnossa juotoksia myöten. Virityskoneistoja hypistellessä ne tuntuivat hieman väljiltä mutta näistäkin todellisuuden näkee vasta asennuksen jälkeen. Kaikki hardware muutoin tuntuu ihan ok tavaralta. Äänen arvosanaksi arviolta kolme tähteä komponenttien silmämääräisen tarkastelun perusteella.
Kaula vaikuttaa hyvältä paria poikkeusta lukuunottamatta. Lapa on onneksi jätetty muotoiltavaksi mieleisekseen, makuja kun vaan on monia. Otelaudan nauhat vaativat viimeistelyä, nauhojen päät ovat aika karkeat ja sellaisenaan raapisi takuulla epämukavasti.
Runko on ok laatuinen, jälki paikkapaikoin karkeaa, mutta lähinnä kohdissa jotka eivät jää näkyviin (esim. johdotusten ym. poraukset). OMASSANI pari oksan kohtaa aivan reunoissa, toinen aika pienikin, mutta silti sellaiset että mikään läpikuultava viimeistely TÄHÄN yksilöön ei sovi. Vaatii siis täyden maalauksen tai vähintään sun burst tyylisen lakkauksen. Muutoin silti työn jälki on hyvää hintaan nähden.
Sitten ne risut:
Kaulan kiinnitysruuveille poratut reijistä kolme on suht kohdallaan, mutta yksi täysin offsettinä porattu!! Rungossa myös samaa ongelmaa plektrasuojan ruuvien esiporauksissa, vain KAKSI on kohdallaan!! Itselläni henkilökohtaisesti tämä aiheutti suurta ärsytystä, koska vihaan korjata muiden jälkiä.. ei sillä ettenkö osaisi/saisi niitä korjattua, mutta jos jotain ei tehdä kunnolla niin miksi tehdä sitä ollenkaan?? Näiden takia työnjäljestä tähtiä vain kolme.
En tiedä sattuiko minun kohdalle vain "maanantai-kappale" vai esiintyykö tätä enemmänkin, mutta englannin kielisistä arvosteluista viitettä tällaisesta oli parikin.
Tästä siis tuotekehityksen puolelle vinkkiä. Kohdistakaa porausjigit tai poran varressa olevien näkökyky tai jättäkää esiporaukset näiden kohdalta kokonaan pois! Jokatapauksessa sarjasta kasaaminen vaatii työstämistä niin varmasti tällaisen ostava osaa tehdä nuokin itse. Jos ei, niin toivottavasti tämä arvostelu antaa sellaiselle mahdollisuuden varautua tulevaan.
Yhteenvetona kuitenkin todettava että täysin rahan arvoinen setti. Vaatii tosiaan hieman työstämistä ja viimeistelyä mutta ei mitään vakavaa. Toivon että tämän arvostelun lukeva osaa risuista huolimatta tarkastella kokonaisuutta ja se on investoinnin arvoinen jos kitaran rakentaminen itse houkuttelee!!
Varmasti hauska ja mielenkiintoinen rakentaa ja tästä saa taatusti ihan soivan pelin! En malta odottaa että pääsen rakentamaan omani ja kokeilemaan minkälaiset "saundit" tästä lähtee!
Suosittelen!

18
4
Raportoi ongelmasta
A
Erinomainen hinta-laatusuhde
Minulla on jo ennestään useampia kitaroita, ja ostin tämän ihan kokeilumielessä, koska olen ollut jo pitkään kovasti kiinnostunut kitaroiden teknisestä puolesta ja niiden rakentamisesta.
Koitan tiivistää tähän tehokkaasti positiiviset ja negatiiviset puolet:
Positiiviset puolet:
- Mukavan mallinen kaula, kohtalaisen hyvin viimeistelty
- Bodyn viimeistely myös riittävän hyvä
- Vakio viritinkoneisto toimii hyvin ja tuntuu pitävän vireen yllättävän hyvin
- Vakiomikit yllättävän hyvät! Ajattelin että olisivat aivan umpisurkeat, mutta uskallan väittää, että ihan jopa pidän noista saundeista! Tallamikki kuulostaa särölläkin melkoisen mukavalta.
- Hyvät potikat ja mikkivalitsin, eivät pidä ylimääräisiä ääniä ja ovat miellyttävät käyttää
- Helppo kasata, joskin itse käytin valtavan määrän aikaa pikkujuttujen hieromiseen ennen varsinaista kasausta
Negatiiviset puolet:
- Nauhoissa oli vähän epätasaisuutta, en tiedä olisiko vaikuttanut miten paljon. Halusin kuitenkin harjoitella nauharempan tekemistä, joten hioin nämä käsin suoraksi ja uskallan väittää että tämän ansiosta tämä 69€ Bentoni on tällä hetkellä parempi soittaa kuin yksikään omistamani kitara. Actionin saa ilman särinää niin alas, että ohuempikin plektra pysyy kielien ja ylempien nauhojen välissä nätisti.
- Bodyssa oli pari pientä oksaa niin kriittisillä paikoilla, että ei olisi voinut harkita mitään petsihommia, maalasin kokovalkoiseksi ja tuli pirun nätti.
- Satula aivan liian korkea vakiona, hioin aika rutkasti matalammaksi sitä, nyt soi kuin unelma
Jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt kitata koko body ja hioa ennen maalausta niin olisi tullut vielä nätimpi, vaikka hyvä siitä tuli näinkin.
Kaiken kaikkiaan tämän kitin rakentaminen oli tosi hauska ja opettavainen kokemus. Nauhojen hiomisen ansiosta uskallan väittää oppineeni sen taidon ja aion tehdä saman homman kaikille kitaroilleni, tästä tuli niin älyttömän hyvä soittaa.
Hintaisekseen osat ovat laadukkaat ja hyvin viimeistellyt. Jos näkee vähän vaivaa, tästä saa oikeasti tosi hyvän kitaran tehtyä. Suosittelen!

11
0
Raportoi ongelmasta
E
Go for it!
Kitaroita on minulle kertynyt, mutta halusin nyt kokeilla jotain uutta. Netti on pullollaan oppia kitaran säätämisestä ja rakentelusta, joten pakkohan se oli hankkia tämä lähes ilmainen sarja.
Kokoaminen on helpppoa ja opettavaista. Kaikki ruuvinreiät eivät ole kohdillaan (mm. kaulan kiinitys) mutta voihan reiän tapittaa ja tehdä uuden oikeaan kohtaan. Kaulan kiinnitysreikiä en malttanut korjata, joten metallinen aluslevy ei ole ihan keskellä. Kaula on silti tukevasti kohdillaan, joten virhe on lähinnä kosmeettinen, eikä näy etupuolella. Korjaan sen jos alkaa ärsyttää.
Kaulan nauhat tasoitin, pyöristin, kiillotin ja päät viimeistelin. Tuli suorat ja kirkkaat. Lapa sai straton muodon, kun halusin hieman konstailla. Satulan vaihdoin musafasulta ostamaani kympin hintaiseen Fenderin telen satulaan. Otelaudan käsittelin lemonoililla. Kaulan hioin useaan kertaan teräsvillalla ja Birchwoodin tru-oililla silkin sileäksi ja lopulta vielä saman valmistajan tukkivahaa päälle. Villasukalla kiillotusta. Kuivuttuaan viikon kaulasta tuli tooodella hyvä, parempi pinta kuin muissa kitaroissani.
Rungolle annoin saman käsittelyn kuin kaulalle; teräsvillaa ja oljyä ja vahaa. tuli nätti luonnollinen pinta. Puu on pehmeää. Siihen saa kynnelllä painetuksi jäljet jos haluaa. Se ei haittaa, sillä halpa runko saa rauhassa patinoitua ja kulua.
Rungon onkalot vuorasin kuparisella clasohlssonin etanateipillä. Elektroniikan kiinnitys oli helppoa. Kuivattelin rungon vahaa pari päivää ja kasasin kitaran. Jakkilevy on hieman säilyketölkkitavaraa. Sen voisi jo kootessa vaihtaa vakuuttavampaan. Potikat ja kytkin toimivat mukavan jämäkästi ilman rahinoita. Ja soihan se kitara lopulta ihan kitaran tavoin...
Jos hankkii tämän sarjan rakentelun tuoman viihteen vuoksi, niin mikäpä siinä. Kovin hyvää kitaraa et sillä silti saa, vaikka olisit huolellinenkin.
Äänellisesti vaatimaton peli jäi rakentamisen jälkeen syrjään. Kaulasta tuli kuitenkin niin hyvä, että päätin vuoden kuluttua kokeilla pikku parannuksia. Porasin tallalevyyn ja runkoon reiät kielille. Rungon takapintaan Millbrookilta kieliholkit. Kun asensin vielä uudet kunnon kielet läpi rungon, alkoi sointi jo parantua.
Ei ollut ääni silti hyvän kaulan arvoinen. Hieman suttuisen vaimea ja erottelematon. Ei auttanut mikkien säätely.
Niinpä hankin Thomanilta Fenderin Tex-mex mikit, jotka juottelin kiinni potikoihin mikkipaketin ohjeiden mukaan. Yhtä johtoa jouduin jatkamaan. Huomasin, että alkuperäiset rakennussarjan juotokset olivat melko heiveröiset; irtosivat melkein itsestään.
Kitara kasaan. Kuinka voikaan kitaran ääni parantua laakista! Kuin eri kitara. Loistava kaula ja uusista mikeistä kerrassaan mahtavan erotteleva, upea ääni. Kaulamikki kuin luotu jazzin soittoon. Potikat pelittivät hyvin yhteen mikkien kanssa.
Paketin suurin anti on siinä, että voi rauhassa opetella nauhojen hionnan, kaularaudan ja tallan säädön ilman huolta kalliin kitaran tärvelemisestä. Tukkiöljyllä ja -vahalla saa kaulasta paremman kuin mainion ja mikit vaihtamalla voi kitaraa sanoa jo erittäin hyväksi.
Tällä hetkellä soittelen sillä päivittäin. Se on kitara, jota on miellyttävä soittaa niin tuntumansa kuin äänensä puolesta. Se on kitara, jonka voi huoletta ottaa mukaansa ilman, että tarvitsee varjella naarmuilta kallista pintaa. Rakennussarjana kolmen tähden kitara, josta pienellä lisävaivalla ja tex-mex mikeillä saa viiden tähden pelin. Aivan ehdoton hankinta kaikille kitarasankarille.

3
1
Raportoi ongelmasta
EH
Onnistunut kokonaisuus
Tämä on ensimmäinen rakennussarja, johon olen tutustunut, ja olen hankintaani tyytyväinen. Rakensin kitaran muutamassa viikossa ja olen parannellut sitä edelleen vähän kerrallaan.
Puu on hyvin pehmeää, ja viisteiden teko onnistuu hyvin raspilla. Fillerin ja kaulan lakkauksen hiominen pois oli työlästä, mutta pinnasta tuli oikein hyvä Liberonin spriipetsillä ja viimeistelyöljyllä. Kielten läpivientien poraaminen rungon läpi onnistui tallan avulla kohdistamalla, mutta pylväsporakone olisi tähän työvaiheeseen viisas valinta.
Kaula on todella ohut ja "nopea" - ei perinteinen telekaula. Nauhojen viimeistelyä oli pakko harjoitella, koska muutama pää oli jäänyt teräviksi. Lavan muotoilu onnistuu ihan hyvin pistosahalla, raspilla ja hiomapaperilla.
Virittimet ovat tavanomaiset, eikä alkuperäisestä johtosarjasta ole huomautettavaa. Mikrofonit ovat erittäin tummat ja keskitaajuuksia korostavat. Hyvin rock, hyvin vähän tele. Radikaalilla vahvistimen säätämisellä ja esim. kompressorin tone -potikalla saa kuitenkin kaikki tarvittavat soundit. Talla vaikuttaa asialliselta, ja intonaation saa ihan hyvin kohdalleen. Satulassa on jotain pielessä, koska ylä-e sammuu muita vapaita kieliä nopeammin.
Reilun puolen vuoden aikana kitara on ollut päivittäisessä käytössä. Olen tehnyt custom-plexin, vaihtanut kielenohjaimet tulliin sekä käytetyn Baja-telen johtosarjan 4-asentoisella kytkimellä ja vaiheenkääntäjällä alkuperäisten mikrofonien kaveriksi. Opettelen vielä satulan tekemisen, sen jälkeen tämän prototyypin kanssa hankituin opein parempien palikkojen kimppuun.
Olisiko mennyt n. 16 tuntia työtä ja 140 euroa rahaa tähän mennessä? Suosittelen kokemuksena. Lopputulos on miellyttävä ja oman näköinen

2
0
Raportoi ongelmasta
B
Täydellinen ekan kitaran rakentajan setti!
En ollut koskaan ennen rakentanut sähkökitaraa rakennussarjasta. Aavistuksen jännitti tilata, mutta luettuani positiivisia arvioita päätin kokeilla enkä ole kyllä hetkeäkään katunut.
Paketti pitää sisällään kaiken mitä tarvitsee ja halutessaan osia voi korvata laadukkaammilla ja/tai "näyttävämmillä" vaikkapa tilaamalla Kiinasta. Mutta kitaran saa aikaan paketin tuotteillakin. Ja soivan vielä.
Puunkäsittelytaitoni eivät ole "parasta mahdollista luokkaa" mutta koska kaikki sormet ovat edelleen tallella, en liene ihan tumpeloinkaan siinä lajissa. Bodyn käsittelyssä tuli eteen suurimmat haasteet, ajattelin ensin petsata rungon ja hioin pinnat epäkeskohiomakoneella. Ei hyvä ratkaisu. Epäkeskokone teki pintaan skraaduja, joita en innostuksissani huomannut ennenkuin olin petsannut ensimmäisen kerroksen. Olisi pitänyt vaan tehdä huolellisempaa työtä. Seuraavaksi päädyin maalaamaan rungon. Sekään ei osoittaunut hyväksi ratkaisuksi. Kotioloissa pinnan saaminen tasaiseksi oli vähän turhan haastavaa. Lopulta päädyin päällystämään bodyn keinonahalla ja siitä tuli hieno.
Pleksin vaihdoin kiinalaiseen versioon, maalasin metalliosat mustaksi ja vaihdoin nupit. Vähän blingblingiä malliin "steampunk" ja Telecasterini oli valmis.
Yllättävän hyvin kitara myös soi, joten täytyy sanoa olevani enemmän kuin tyytyväinen. Suurin osa ongelmistani johtui oman osaamiseni puutteesta. Mutta jos minä saan aikaan soivan pelin, saa kyllä ihan jokainen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Itserakennettu kitara on itserakennettu kitara ja millä hinnalla!
Jos tähän olisi voinut lisätä vielä kuvan valmiista niin varmasti olisin laittanut, sillä ainakin itse olen soittimeni ulkoasuun varsin tyytyväinen.
Laitan kuitenkin linkin lopputulokseen:
poistaa tai jättää halutessaan.

D
Työn iloa!
Ostin tämän kitin lähinnä ajatuksena tutkiskella, mitä kitaran valmistaminen tai paremminkin kasaaminen käytännössä on. Toinen motiivi oli päästä harjoittelemaan kitaran maalausta.
Kaikki osat olivat hyvässä kunnossa. Ohjeet kitaran kasaamiselle on myös hyvin selkeät. Ainoan päänvaivan aiheutti se, että pikkuruuveja oli muutama enemmän kuin olisi tarvinnut. Jonkin aikaa meni miettiessä, mikä ruuvi menee minnekin kun muutama ylimääräinen oli valmistajalta lipsahtanut kyytiin. Kitaran kasaaminen on todella helppoa ja kun ei kolviakaan tarvitse, tämän pystyy ihan kuka tahansa pistämään soivaksi peliksi. Kuten moneen kertaan täällä on toistettu, muutama ruuvin kolo ei ollut oikeassa paikassa ja näiden kanssa joutui hieman olemaan varovainen. Nauhat olivat, kuten malliin kuuluu, rajusti yli otelaudan ja terävät. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyse on DIY -kitarasta, eli nauhojen hiominen on vaan osa kitaran kuntoon laittamista - eli ei mielestäni tuotteen ongelma, vaan pienet virheet kuuluu asiaan, niin kauan kun ne pystyy helpolla fiksaamaan.
Kaula on laadultaan oikein hyvä, mutta omaan makuun liian pulska. Soundeilta en odottanut mitään, eikä ollut yllätys, että peli kuulosti melko halvalta. Eli lopputuloksena oli huononkuuloinen, huonosti käteen istuva soitin, joka lopulta päätyi koristeeksi? No ei. Vaihdoin myöhemmin mikeiksi Fender Pure Vintage 64 Telet ja johan muuttui kitara. Nyt kitaralla on mukava soitella ja tuo minulle pulska kaulakin tuntuu ihan mukavalta.
Moni varmaan haluaa maalata tämän ja suosittelen ensin harkitsemaan ja sitten tekemään hommat huolella. Ei ole ihan pieni juttu. Oma projekti meni loppujen lopuksi hyvin ja tykkään kitarasta edelleen tosi paljon. Kitara on oikeasti hyvä soittaa, mikkien vaihdon jäljiltä hyvänkuuloinen, tekijänsä näköinen ja vähän tunnearvoakin mukana. Ja halpa.

Perfect strating point
After years of planning to build or assemble my own guitar I finally decided to do something. First of all don't expect too much for this price.
It had all the parts and screws but some of the screws were different from one another. Anyways you can replace them so no big deal.
Instructions could have been better. I guess there has been older model of this telecaster (slightly different hardware) so it took a little time to figure out some screws and where they go.
Sound was suprisingly good. No major damage on body or neck. I started the project by making the headstock as in traditional Telecaster. Job wasn't too hard for a man with no exprecience. Jig saw, rough woodfile and then sandpapers (grits 80, 100, 240, 400 and wet sandpaper grits 800 & 1200). After that I treated neck with tru-oil and clean cloths (6 times) and it is super nice. Fretboard was really dry, some fret wires uneven but little time (and lots of lemon oil) you will are able to get everything right.
Body is still in progress what goes with the painting. I changed harmonic saddles and it helped immediately with intonation and improved the sound.
I am planning to change the mics and tuners in future.
This is a great option as a first guitar and I believe if you use a little time it will be suitable for experienced players as well. Perfect for you if you are wanting to enter guitar luthering work without emptying your whole bank account.

P
Mukavaa puuhastelua
Jo toinen ostamani Harley Benton DIY-setti, joka oli tarkoitus ottaa maalausprojektiksi. En kuitenkaan ole tohtinut vielä lainkaan maalata, kun tämä näyttää jo niin miellyttävältä.
Mitään mullistavaa ei kannata odottaa, mutta hinnalle korviketta.
Kokoaminen sujuu mukavasti ja pienten säätöjen jälkeen soi yllättävänkin nätisti.
Tulevaisuudessa tulen luultavasti ostamaan toisen samanlaisen tai vastaavanlaisen eri mallin setin.

L
Very good, but you probably want to upgrade
I bought this when I wanted to build a guitar body myself and put telecaster parts and neck in it.
I ended up using the neck, tuners, bridge and control plate. I sold the electronics and pickups and bought better ones to replace them. Now the guitar that I have, which is designed by me and is quite unique is my main guitar for distorted rock sounds.
The neck is, contrary to what you might think, surprisingly good, and not just for the price. The fret ends are not sharp at all, they are just as good as you would want them to be. The neck is straight and the trussrod is very easy to adjust. In conclusion: this neck is all you need.
Bridge is fine. It seems to be very solid and well-made, and will fit a normal telecaster route. The saddles are very good.
Tuners hold tuning very well. Surprisingly well.
The pickups are cheap, with ceramic bar magnets in the bottom (not like Fender single coils) and the bridge pickup has very bright sound which I did not like.
The electronics are cheap and not very good, especially the switch is very stiff.
The body looked much better than in the pictures. There might be some inconsistency, so you might get a very different looking body from the pictures, like I did. If you just paint it, it won't be a problem.
Recommendations:
1. Replace the electronics (for example guitarfetish.com wiring harnesses if you cannot solder)
2. Replace the pickups (for example GFS pickups if you don't want to spend a lot of money)
3. Get better strings
Pros:
- the neck
- the tuners
- the bridge
- the body
Cons:
- the pickups
- the electronics

O
Harrastus Tele
Hyvä pohja kitaran tuunaamiseen ja muihin testeihin. Kaula yllättävän hyvän tuntuinen, jopa parempi kuin joissain Fenderin kitaroissa mitä olen kokeillut. Body on jotain roskapuuta mutta sitä on helppo työstää omaan makuun.
Itse asensin uuden Bridgen ja Humbuckerin ja pidän tätä minun "hevi keppinä".
Suosittelen jos haluaa päästä kokeilemaan ja asentelemaan eri mikkejä yms.