A
Loistavaa käsittelemättömälle puulle
Käytin tätä ainetta kontrabassoni kaulan käsittelyyn. Kaulassa ei ollut minkäänlaista pintakäsittelyä ennen tämän levittämistä, joten luonnollisesti tämä aine tuli tarpeeseen.
Voin vain kehua tuotetta. Laitoin ainetta kaulaan ja levitin sitä pyyhkeellä. Lopputuloksena oli liukas ja helpposoittoinen kaula. Kokeilin ainetta myöhemmin myös sähkökitaran kaulaan, josta olin hionut lakan pois. Jälki oli yhtä loistavaa. Molemmilla kerroilla annoin karnaubavahan asettua kaulaan muutaman tunnin verran levittämisen jälkeen.
Varsinaiseen "puhdistamiseen" en ole tätä käyttänyt, mutta uskon tuotteen sopivan siihenkin jotenkuten. Puhdistamiseen kannattaa käyttää esimerkiksi sitruunaöljyä, ja jättää karnaubavaha loppukäsittelyvaiheeseen. Pinnasta tulee kiiltävä ja sileä. Aine on helppokäyttöistä ja nopeasti asettuvaa. Pahaa sanottavaa minulla ei ole. Jälki on kaikin puolin loistava.
On syytä mainita, että tuote sopii juuri käsittelemättömälle puulle oivallisesti. Haittoja tästä ei ole, joten kokeilemisen arvoista tämä on ainakin ehdottomasti!

1
0
Raportoi ongelmasta
R
Laatua
Tästä lähtien ostan kaikki kitaranhoitoaineeni Dunlop-merkkisenä, koska ne vain toimivat. Vahaa on purkissa riittävästi moneen vahaukseen ja tuoksu on miellyttävä.
Vaikka tuote ei ole tarkoitettu varsinaisesti kolojen ja halkeamien paikkaamiseen, täyttää se ne niin hyvin, ettei jälkikäteen tunne että halkeamaa on edes olemassa, vaikka se näkyisikin.
Miinuksena voisi olla loppujen vahojen kaivaminen purkin sisältä, jolloin joutuu leikkaamaan purkin auki, että saa kaiken vahan käyttöön.

Tuo kiiltoa
Karnauba-vaha (koostumus on lähinnä voidemainen) tuo kitaran maalipintaan kiiltoa ja kirkastaa yleisilmettä. Naarmuja se ei korjaa - pullon kyljessä varoitetaankin laittamasta ainetta syviin naarmuihin tai lommoihin. Ohuen ohuista hiusnaarmuista se tekee vähän huomaamattomampia, mutta mikään maaginen ihmeaine ei ole kyseessä.
Parhaimmillaan karnauba-vaha on hien vaikutuksesta sameaksi käyneen maalipinnan kanssa. Tällaisen vaha entisöi lähes uudenveroiseksi. Jos olet myymässä vanhaa kitaraa pois, nätisti kiiltävällä pinnalla voi olla ostajalle suuri merkitys.

Turvallinen ja helppokäyttöinen vaha
Hankin tämän vahan kiiltäväpintaisten kitaroideni puhtaanapitoa helpottamaan. Erityisesti lämpimänä kesäaikana hikoilen soittaessani sen verran, että kitaran pinta on lyhyenkin soiton jälkeen likainen.
Itse käytän vahaa aina kieltenvaihdon yhteydessä, kun suoritan muutenkin yleisen puhdistuksen kitaraani. Vaha on helppo levittää ja kiillottuu kuivuttuaan hyvin pienellä vaivalla. Kiillotettu pinta on erittäin liukas ja likaa hylkivä. Rokkihiki on soiton jälkeen helppo pyyhkäistä kitaran pinnasta pois liinan kanssa. Vaihdan kieliäni melko harvakseltaan, joten aivan kieltenvaihdosta seuraavaan vahapinta ei pysy hyvänä, mutta soittoaktiivisuudesta riippuen se voi säilyä muutaman viikonkin.
Ehdottomasti suosittelen hankkimaan osaksi soittajan miljoonalaatikkoa!

J
Carnaubavahaa
Muutaman kitaran puhdistettuani, voin sanoa että toki kiiltää mukavasti, mutta pienet viillot eivät kyllä jää piiloon kuten mainostetaan.
Myös kuluu nopeasti pois.
Tämä jättää hangatessa paljon ns. "sotkua" joka täytyy todella hyvin hangata pois, joten myös vaha kuluu vähän liikaakin pois pinnalta jo tehdessä.
Mielestäni lähes saman tuloksen saa saman merkin suihkutettavalla cleanerilla. Melkein siis.
Tämä ei ole mitenkään halpa aine, ja kuluu aika nopeasti myös.
Plussaa toki suojaavasta ja kiiltävästä pinnasta.
Osalle varmasti nappituote.
Varsinkin erittäin kallista instrumenttia kannattaa suojata esimerkiksi juuri tällä vahalla.

Does what it says
Super easy to spread with clean cloth. Takes care of your precious guitar.
0
0
Raportoi ongelmasta
S
Toimiva
Kyllä tulee kitarasta hyvä ja kiiltävä
0
0
Raportoi ongelmasta
JK
Miraculous cleaner
Not so much a protective product, but polishes literally everything. This will even make your frets and metal parts shine like new. Try it on your fretboard! (after cleaning it from gunk first).
0
0
Raportoi ongelmasta
K
Kitara puhdistuu mainosti
Kitara puhdistuu helposti ja todella hyvin.
0
0
Raportoi ongelmasta
J
Wearing off fast
Good shine and somewhat ok protection. Imo wears off a bit too fast.
0
0
Raportoi ongelmasta